Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa

Kun joskus aikoja sitten kyselin miehen veljen perheeltä, olisiko heillä tarvetta esimerkiksi villasukille, sieltä päästä ehdotettiin sukkien lisäksi neulottavaksi myös ratsastuslapasia. Vasta pakkasten myötä ottauduin ajatukselle ja ryhdyin kokeilemaan, taipuisiko huovutettava peruslapasmalli myös ratsastukseen sopivaksi. Työn alle otin neulojatoverin lahjoittaman villalangan, jonka hän arveli olevan peräisin Pirtin kehräämöltä. Lanka vaikutti melkolailla Toven paksuiselta, joten samoilla spekseillä (3 mm puikko, 40 aloitussilmukkaa) mentiin. Täysin summittaisella arvioinnilla päätin erillisen pikkurillin aloituskohdan ja silmukkamäärät.

Ennen huovuttamista lapaset olivat aika ohuet ja löröt, mutta pesu 60 asteessa muun pyykin mukana teki juuri sen, mitä pitikin: lapasista tuli tiiviit, mutta notkeat ja pehmeät. Mittasuhteetkin osuivat ainakin omaan käteeni kerralla kohdalleen niin leveyden, pituuden kuin pikkurillin aloituskohdankin suhteen.

Ratsastava neulojatoveri (ja aika moni muukin) kommentoi tuoreeltaan, että näihin lapasiin olisi hyvä laittaa sormiin ja kämmeniin pitoa parantavat ja kulutusta estävät paikat. Nahkaa minulla olisi ollut vaikka jurtan tekoon, mutta jo pelkkä ajatus siitä, että olisi pitänyt täysin ratsastusta ymmärtämättömänä ryhtyä säätämään sopivan muotoisia ja -kokoisia nahkapaikkoja juuri oikeisiin paikkoihin, oli liikaa. Niinpä lapaset lähtivät kohti pohjoista tällaisenaan. Aika näyttää, miten mallia on jatkossa syytä kehittää, myös niiden vahvikkeiden osalta.

Ratsastustumppujen myötä toivotan kaikille stressittömämpää käsityövuotta 2014.

Tassutellen

Tänäkin vuonna paikalliset neulojat kokoontuivat pikkujouluilemaan Lellun luo. Pikkujoululahjojen lisäksi moni kalakukkoneulojien jouluvaihtopaketti toimitettiin saajalleen, niin myös minun suurella hartaudella Niinalle kasaamani paketti. Se sisälsi punaista ja pinkkiä villalankaa, paneeliverhosta ompelemani projekti- ja tarvikepussukat, Hiya Hiyan pyöröpuikon, pientä suklaaherkkua, pienen (omilta lapsiltani kierrätetyn) lastenkirjan sekä onteloneulelapaset.

Lapaset on neulottu Novitan Woolista muistaakseni 2 mm puikolla; silmukkamäärät olen jo autuaasti unohtanut, kuten lähes kaikki muutkin speksit. Tassukuvion nappasin jostain maksuttomasta nettiohjeesta ja muokkasin sitä mieleisemmäksi.

Aloitin lapaset välaikaisella aloituksella punaisella, neuloin kymmenkunta kerrosta sileää oikeaa, kerroksen nurjaa ja toiset kymmenkunta kerrosta sileää oikeaa. Sen jälkeen taitoin  alun kaksinkertaiseksi ja poimin väliaikaisen aloitusreunan silmukat samalle puikolle vuorotellen päällipuolen silmukoiden kanssa. Tästä jatkoin onteloneuleena valkoinen sisäpuolen värinä. Jälkiviisaana tajusin, että ehkä olisi kannattanut aloittaa valkoisella ja vaihtaa punaiseen vasta viimeisellä oikealla kerroksella ennen taitokseen tulevaa nurjaa. Tässä lapasversiossa sisäpuoli jäi ulkopuolta hieman väljemmäksi ja jossain vaiheessa tajusinkin, että pitämällä lankoja toisessa järjestyksessä olisin saanut tasoitettua eroa tai muutettua sen jopa niin päin, että päällinen olisi ollut löysempää. No, oppia ikä kaikki, niin tämäkin projekti.

Oli yllättävän vaikeaa arvioida kokoa, sillä Niinan käsi on omaani selvästi kookkaampi. Lisäksi onteloneulos on tietysti paksumpaa ja muutenkin vähän eri tyyppistä kuin yksinkertainen perussileä. Toivottavasti lapasista tuli kuitenkin käyttökelpoiset kaikista pikkuvioistaan huolimatta. Ainakin minusta idea oli onnistunut ja lapasia oli mukava neuloa. Olipa kertakaikkisen mukavaa koota paketti juuri Niinalle!

Joulupuun alle

Heräsin tänä vuonna Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräykseen viikko ennen keräyksen päättymistä luettuani sanomalehdestä jutun siitä, miten tänä vuonna sosiaalitoimi ei pystyne toimittamaan joululahjoja kaikkiin vähävaraisiin lapsiperheisiin. Päätin laittaa kaikki muut käsityöt viikoksi tauolle pystyäkseni neulomaan edes jotain keräykseen ja jakamaan siten oman perheeni turvasta ja hyvinvoinnista pienenpienen siivun muutamalle taloudellisessa ja ehkä henkisessäkin ahdingossa elävälle perheelle.

Ensin neuloin viime kevään retriitissä minulle päätyneestä Novitan Isovelistä Vertigo-myssyn. Yksi kerä riitti juuri sopivasti 4 mm puikolla neulottuna, yli jäi vain parisen metriä lankaa. Myssylle kaveriksi tai mahdollisesti kokonaan toiseen pakettiin neuloin ja huovutin kirpparilta löytämistäni SandnesGarnin Toveista tumput. Tummempi virheä ei olisi riittänyt yksin kokonaiseen pariin, joten ranneosat oli neulottava vaaleammalla vihreällä. Kokeilin kirjailla jotain pientä vaaleaan raitaan, mutta lopputulos oli niin tökerö, että purin kirjailut ja päätin tumppujen kelpaavan sellaisenaan.

Tumppuputkeen päästyäni tein toisetkin huovutetut Tove-lapaset, tällä kertaa luonnonvalkoinen oli peräisin kirpputorin sijaan naapurin muinoisesta lahjoituslankaerästä. Valkoista olisi kyllä ollut kokonaisiin tumppuihin, mutta halusin elävöittää lapasia vihreillä raidoilla. Jostain syystä tämä valkoinen lanka huopui värikkäämpiä vähemmän, joten lapasista tuli vähän isompaan käteen sopivat.

Viikon aikana ehdin neuloa vielä kolmannetkin tumput kanssaneulojan lahjoittamasta, mahdollisesti Pirtin kehräämön langasta. Näiden neulomusten lisäksi laitoin mukaan kaksi täysin uudenveroista Muumi-kirjaa, jotka omat lapseni olivat joskus saaneet lahjaksi, mutta jotka olivat jääneet käytännössä lukematta. Joulupuu-keräykseen otetaan periaatteessa vastaan vain täysin uutta, mutta koska kaupungin sosiaalitoimi jakaa nämäkin lahjat ja sosiaalitoimen kautta paketteihin päätyy myös hyväkuntoista käytettyä tavaraa, katsoin Muumi-kirjojen täyttävän kriteerit asianmukaisista lahjoista. Jätin kaikki lahjani paketoimatta, jotta sosiaalitoimi voi kohdentaa ne parhaalla mahdollisella tavalla sopiville saajille.

Minulle käsillä tekeminen ja antaminen tuo joulun. Ensi vuonna aion olla paljon paremmin hereillä joulun tulosta, jotta voin neuloa pidemmällä tähtäimellä joululahjoja niille, jotka eivät niitä juuri muuten saa. 

P.S. Tein minä pari pientä joululahjaa lähipiirillekin, siis niiden blogissa jo aikaisemmin esiteltyjen joulunaluslahjojen lisäksi.

Anopin paketista paljastuu tämä kaksipuoleinen kauppakassi, jonka sisus on (kuvassa ulkopuolelle käännettynä) kirpputorilta löytynyttä Ikean puuvillaa ja ulkopuoli mustaa kangasta varastojeni kätköistä. Tästä tuli mielestäni todella kaunis ja aivan anoppini oloinen; toivottavasti kassi ilahduttaa saajaansa yhtä paljon kuin tekijäänsä.

Patalappuja käyttävä ystäväperhe sai puolestaan kaksi omppupatalappua, joiden pääasiallinen materiaali on hyvin tuhdisti huovutettua, Tovesta neulottua neulosta, jonka naapurini lahjoitti minulle jo muutama vuosi sitten. Reunat huolittelin kaksinkertaisella Pallaksella pykäpistoin ja ripustuslenkit virkkasin jämäpussista löytyneestä tummanruskeasta Tovesta. Myös ripustuslenkkien kiinnitysnapit ovat kierrätystavaraa. Näistä patalapuista tuli niin kivat, että olisi tehnyt mieleni pitää ne itse vaikkapa vain koristeina, mutta tulin sentään järkiini. Nämä tosin olivat jo kolmannet joululahjapatalaput samaan perheeseen, joten ensi vuonna pitää kyllä keksiä jotakin ihan muuta...

Näiden sekalaisten käsitöiden myötä toivotan blogini lukijoille villanlämpöisiä joulunpyhiä.

Minun joululahjani

Minä sain (ja avasin) tämän joulun ainokaiseksi luulemani joululahjan jo viikko sitten. Osallistuin nimittäin paikallisten neulojien jouluvaihtoon, ja sain vaihtopakettini jo perinteeksi muodostuneissa pikkujouluissa. Ja voi minkä paketin rakas, rakas parini olikaan minulle koonnut! Jo vaihdon alkumetreillä sain ohjetoivelistallani olleen Tuulia Salmelan Deep in the Forest Mittens -lapasohjeen, jonka perään olin haikaillut aikani ja lisännyt sen lopulta Ravelryn jonooni.

Pakettina oli samanlainen laatikko, joissa meillä kotona säilytetään kaikenlaisia sekalaisia tavaroita aina tärkeistä lasten tekemistä korteista kännyköiden lisätarvikkeisiin - siis myös pakettikääre tuli totiseen tarpeeseen. Olihan siinä alunperin kaunis paperinaru ympärillä ja tuo houkutteleva pakettikortti, mutta avasin paketin ennen ohikiitävää joulukuista kuvausvaloa ulkona. Vielä tässä vaiheessa en tiennyt parini henkilöllisyyttä, joskin oli minulla salainen toive erään vaihtoon liittyvän keskustelukommentin perusteella.

Toivolan Vanhan Pihan paperipussi paljasti paitsi aivan huikean sepän takoman huivineulan, myös vaihtoparini. Lisävahvistuksen sain tuosta seepian sävyisestä kortista, josta pidän ihan valtavasti (kehystän sen ehkä seinälle toisen kaimaltani tulleen partamieskortin kera). Vaikkei kortissa nimeä ollutkaan, tunnistin kyllä käsialan.

Koska parini tuntee minut pintaa ja vaihtolomakkeen tarinoita syvemmältä, myöskään lanka- ja herkkuvalintojen osumatarkkuus ei jättänyt toivomisen varaa. Louhittaren Luolan Väinämöisen Omena on keväinen, energisoiva vihreä, siis kertakaikkisen ihana. Rakkauteni kokonaisia pähkinöitä sisältäviin suklaisiin ei ole sekään jäänyt kenellekään epäselväksi. Fazerin keltainen on ehdottomasti yksi parhaista, sen kanssa kisaa tasaveroisesti Kalevin pähkinäsuklaa ja ehkä jopa Maraboun puolitumma pähkinäinen. Vaan Fazer on aina Fazer...

Olipa vaihtopaketin muu sisältö miten osuva hyvänsä, mikään ei vedä vertoja Stegosaurus-huiville. Se on ihana, se on pehmeä, se on juuri minun väriseni - ja se on malli, jonka neulomiseen omat hermoni eivät olisi riittäneet. Kun eräänä iltana minulla oli epämääräisestä syystä surullinen ja alakuloinen olo, kiedoin huivin kaulaani ja söin rivin Fazerin pähkinäsuklaata ja tunsin tulleeni lohdutetuksi, myötäkarvaan silitetyksi. Tämä on uusi lempihuivini, jota pidän niin kotona kuin kylilläkin.

Nyt on aivan pakko sanoa se, mitä parini jo ennakkokeskusteluissa vähän vaatikin: rakas kaima(a)ni, tämä oli kyllä ihan paska paketti! (Tämä viimeisin avautuu vain niille, jotka olivat kuulolla viime kevään Kierot puikot -retriitissä, muut voivat ohittaa sisäpiiriläpän olankohautuksella.)

P.S. Olen minä saanut muutaman muunkin joulunaluslahjan, kaikki yllätyksinä. Asianomaiset tietävät jo, miten paljon heidän ajatuksella antamiaan lahjoja arvostan, joten en niitä tässä sen enempää esittele. Paljastan kuitenkin sen, mitä tänä vuonna annoin itse itselleni:

Nyt minulla on viimeinkin ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi Oikea Ammatti, ja sen kunniaksi ostin itselleni pikkujoulujen yhteydessä Kraftin MerinoSilk Sockia täydellisessä harmaan sävyssä, jota olen metsästänyt iät ja ajat. Värjääjä itse oli kuitannut värisävyn virheeksi ja siten kuin minua varten vähän edullisemmaksi hinnaltaan. Aivan selvästi siis minua varten värjätty vyyhti! Ihan pikkuisen harmittaa, etten saanut vielä yhtä joululahjaa: työpaikkaa. Jospa sekin ensi vuonna löytyisi, ja jos ei löydy, pitänee opiskella vähän lisää...

Rispektiä sukilla

Esikoiseltani hävisi toinen musta-keltainen villasukka ystäväperheen mökillä kyläillessä. Puute realisoitui talven lähestyessä, joten ei auttanut muuta kuin ryhtyä etsimään sukkamallia, joka miellyttäisi esikoista ja inspiroisi tekijäänsä. Melko nopeasti päädyimme yhteistuumin Dither-malliin, johon lapsi itse visioi värit punaisesta oranssin kautta keltaiseen. Oranssi ja keltainen Opal minulta löytyivätkin jo jämälankaosastolta, ja punaisenkin ostamiselta vältyin, kun kyselin jämälankojen perään nettifoorumilla; punainen lanka on Fabelia.

Ensimmäisen sukan neuloin aloittaen esikoisen toiveesta punaisella. Kun oli toisen sukan aloittamisen vuoro, kysyin, halusiko hän kaksi samanlaista sukkaa vai toisen sukan värityksen keltaisesta punaiseen; lopputulos on nähtävissä kuvassa. Nämä sukat on neulottu 72 silmukalla ja pääosin 2,25 mm puikolla, 1,5 mm puikkoa käytin aloitusjoustimessa, vahvistetussa kantapäässä ja yksivärisessä kärjessä. Koko osui kerralla passelisti omaa jalkaani vähän suuremmaksi - eli esikoisen kokoluokan 38-39 jalkaan juuri sopivaksi.

Olisin saattanut itse suunnitella liukuvan gradientin vähän eri tavoin, mutta nämä sukat tein kirjoneuleen osalta orjallisesti alkuperäisohjeen mukaan. Sen sijaan tavoilleni uskollisesti sooloilin ihan omiani kantapään, kiilakavennusten ja kärjen suhteen.

Eiköhän näillä sukilla saa ihan kiitettävästi rispektiä vitosluokkalaisten poikien (ja miksei tyttöjenkin) keskuudessa.

Paneeliverhosta kasseiksi

Ei kai kukaan erehtynyt luulemaan, että kassitehdas on vaihteeksi suljettu? No, tässä ovat (luultavasti) viimeiset tältä erää eli siihen saakka, kunnes hulluuskohtaus iskee taas.

Kuosikangas on (tietysti kirpparilta ostettua) Hemtexin paneeliverhoa, vuori tässä kauppakassissa ruskeaa pellavaa. Tämäkin on se vähän pienempi versio alkuperäiskaavasta.

Kauppakassin lisäksi yhdestä verhosta piisasi kangasta pariin knot bagiin, toinen (kuvassa) tuli vuoritettua ruskealla, toinen "pirteellä peikellä".

Loppurääppeitä ompelin vetoketjupussukoiksi. Taaempi on ihan lituska ilman muotoiluja, etummaisena on tuttu Hipun pussukka. Molemmat vetoketjupussukatkin on luonnollisesti vuoritettu.

Jemmassa olisi vielä toinenkin samanlainen paneeliverho, mutta ajattelin jättää sen odottamaan Todellista Tarvetta. Olen nimittäin ollut melkein pulassa näiden kassi- ja pussiompeluksieni kanssa, sillä vaikka osalle on ollut jo tekovaiheessa saaja mielessä, osa on pitänyt hajasijoittaa erilaisin metodein mikä minnekin.

Twisted Mockery

Innostuin jokunen aika sitten tilaamaan uudelta suomalaiselta värjäriltä, InayaCreationsilta muutaman vyyhdin varsin edullista sukkalankaa. Yhden vyyhdeistä piti olla kuvauksen ja kuvankin perusteella punainen, mutta minun silmissäni se oli enemmänkin lohenpunaisella taitettu vaaleanpunainen. Se ei siis käynyt alkuperäiseen käyttötarkoitussuunnitelmaani. Vaan eipä hätää, sillä keksin hyvin pian, kenelle siitä voisi pyöräyttää joulunaluslahjasukat. Malliksi valikoitui Twisted Mockery. Samalla tuli kuitatuksi Suuren Sukkahaasteen marraskuun haaste käyttää suomalaisen värjärin lankaa.

Sukkien saajalla on vielä numeroa pienempi jalka kuin minulla, joten valitsin mallista S-koon ja käytin 2 mm puikkoa, lankaa sain kulumaan kokoluokan 36-37 sukkiin vaivaiset 65 g. Malli oli joutuisaa neulottavaa, mutta likainen mielikuvitukseni alkoi hahmottaa palmikkomallin tietyt osat kovin alatyylipainotteisesti. Koska lankakin oli kovin punakan limakalvon väristä (kamerani rakastaa punaista, todellisuudessa väri on vähemmän pinkki/punainen ja enemmän lohenpunainen), sukat saivat tekonimekseen Pimperosukat. Toivottavasti saajalla on puhtoisempi mieli, tai mikäli ei ole, toivottavasti häntä ei moinen alatyylinen assosiaatio häiritse. Todellisuudessahan tuo palmikkokuvio on varsin kaunis.

Ohjeesta poiketen tein kiilakavennukset ns. riverbed gusset -tyyliin eli siten, että kavennuslinjat alkavat läheltä kantapääkäännöstä ja päättyvät keskelle jalkapohjaa. Sukista tuli yrityksestä huolimatta lähes itselleni sopivat, joten pelkään, että ne ovat saajalleen aavistuksen väljät. Ohjeistinkin sukkien saajaa laittamaan toiset sukat alle, vaikka se suoranainen synti näin pehmoisten sukkien kanssa onkin.

Joulupuu on rakennettu

Tänäkin vuonna mietin tovin, etten lähettäisi yhtäkään joulukorttia. Vaan sitten silmäni osuivat lankalaatikossa olleeseen, kirpputorilta ostamani puuvillalankapussin mukana tulleeseen sähäkän vihreään palleroon, joka inspiroi kokeilemaan kuusen virkkaamista. Ensin katselin valmiita malleja, mutta lopulta päädyin modaamaan jostakin "isoäidinkolmiosta" oman versioni.

Kortin layout on minulle tyypilliseen tapaan niukka. Virkatussa kuusessa on siimaripustuslenkki siltä varalta, että kortin saaja haluaa ripustaa koristeen jonnekin. Korttiin on tulostettu ensimmäinen säkeistö tutusta "Joulupuu on rakennettu" -joululaulusta. Osassa korteista pahvi on kuvan mukaisesti ruskea, mutta osa on perusvihreitä.

Piirsin käsin omasta kuusestani suuntaa-antavan virkkausohjeenkin:

Kuusi aloitetaan kiristettävästä lenkistä keskeltä. Uloimman (sinisen) kerroksen 4 kjs + ps edustavat nirkkoa. Koska kolmio on tasasivuinen, kuusen jalan voi virkata ohjeesta poiketen myös jomman kumman muun sivun keskelle. Itse taisin lopulta virkata jalan aina kerroksen viimeiselle sivulle, vaikka ohjeessa se on sitä edellisellä sivulla.

Olen viime vuosina virkannut kortteihin lumihiutaleita, pipareita, joulukukkia ja jopa tonttulakkeja. Jokohan ensi vuonna olisi ideapankki tyhjä ja kortit voisi jättää askartelematta ja lähettämättä...

Kurkistus salaisuuksien kammioon

Tänä vuonna aika moni yllättynee saadessaan minulta käsintehdyn joulunaluslahjan. Koska tavallisesti en juurikaan joululahjoja tee tai osta, voin aivan hyvin paljastaa sesonkisalaisuuksia täällä, sillä kukaan ei saata tietää, onko juuri hän vai joku muu lahjontani kohteena.

Yhdestä yllätyspaketista putkahtavat kuvan huovutetut tumput. Ne on neulottu kirpputorilta löydetystä epämääräisen ruskeakirjavasta kaksisäikeisestä paksuhkosta hahtuvalangasta 5 mm puikolla. Neulepinta oli melko tiivistä jo ennen huovutusta, mutta pyöräytys 60 asteen lyhyellä ohjelmalla muun pyykin mukana teki sen minkä pitikin: tumpuista tuli ihanan paksut, tiiviit ja suorastaan unelmanpehmeät. Hetken aikaa mietiskelin, miten piristäisin tylsähkön yksivärisiä tumppuja: kirjailisinko kukkia tai kenties linnun jalanjälkiä. Onneksi törmäsin ajoissa käsityöpöydälleni jääneisiin pöllöaihioihin, jotka viimeistelin nappisilmillä ja jotka kiinnitin tumppuihin pykäpistoin.

Aika kivat tumput, sanoisin.