tiistai 6. elokuuta 2013

Aallonmurtaja

Tour-de-Sockin ohella olen tullut neuloneeksi kesän aikana jokusen parin muitakin sukkia. Ravelrykahelien suuren sukkahaasteen kesäkuun toisena haastevaihtoehtona oli neuloa sukat omalla mallilla. Extremehaasteeksi heitettiin ohjeen kirjoittaminen juuri kehitetystä mallista. Mitäpä minä olisin voinut muuta tehdä kuin tarttua haasteisiin.


Mallineuleen nappasin taas kerran 25 vuotta vanhasta Burdan mallineulelehdestä, muokkasin vain silmukkamäärät sopimaan 2 o, 2 n -joustinneuleeseen. Tavoilleni uskollisesti sijoitin sukan varteen pitsikaistaleen niin, että varren jälkeen toinen puolisko neulotaan kantalapun reunassa ja toinen jatkaa matkaansa jalan ulkosyrjässä kohti varpaita. Toisin sanoen ei mitään uutta auringon alla.


Jotain pientä erityistä piti keksiä, niinpä suunnittelin kärkikavennukset siten, että pitsi jatkuu aivan sukan kärkeen saakka. Enkä kai minä olisi minä, jos vasen ja oikea sukka eivät olisi peilikuvia keskenään. Neuloin sukat tarkoituksella itselleni liian suuriksi, jotta minulla olisi suurempi mahdollisuus päästä niistä eroon joko vaihtokaupoilla tai lahjoitusmentaliteetilla.


Lankana käytin Opalin 4-säikeistä, puikkona tavalliseen tapaan 80-senttistä 2 mm pyöröpuikkoa. Lopputulos ei aiheuttanut minussa itsessäni sen erityisempiä värinöitä, mutta kun esittelin sukkakuvat kanssaneulojille, sain useampia pyyntöjä kirjoittaa ohje. Tässä tapauksessa ohjeen kirjoittaminen oli melko helppo homma, joten haastetta päin, loppuun saakka.

Ystävälliset kanssakahelit auttoivat sukkien nimeämisessä, niinpä sukkien nimeksi tuli Aallonmurtaja.

10 kommenttia:

  1. Kauniit! Siulla on tosi nättejä sukkaohjeita, ja juuri sopivan uusia ideoita.

    VastaaPoista
  2. Sukkaohjeita pukkaa. :D Nättiä jälkeä jälleen kerran.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat ja malli kiva:)

    VastaaPoista
  4. Osuva nimi mallille, ihan selvästi tuossa on murtuvia aaltoja :D

    VastaaPoista
  5. Jaaha, se pitääkin sitten taas alkaa sukantekoon! :) Ohjeenkin jo printtasin saman tien.

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat taas nämäkin!

    VastaaPoista
  7. Tykkäilen kyllä mallista edelleen, vaan milloin nuo saisi neulottua... Jonkunhan se pitää koota nuo asiat samaan malliin, ei sen ohjeen tarvitse sen kummoisempi olla. Nautittavaa vain neuloa, kun symmetrisyysasiat ja kavennukset on joku miettinyt valmiiksi!

    VastaaPoista
  8. Minä voin myös ilmottautua niiden joukkoon, joista nämä sukat tuolla mallineuleena näyttävät houkuttelevilta!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa räiskyvää oranssia ja miellyttävä malli! Ei liikaa, muttei liian vähän. Toimii!

    VastaaPoista