Kassialman päiväkirja

Kun pahin lanka-ahdistukseni alkoi hellittää, ryhdyin katselemaan, mitä muuta pitäisi tehdä nurkkien raivaamiseksi. Luonnollinen johtopäätös oli aloittaa kangasvaraston vajuttaminen. Mitäpä minä muutakaan ompelisin kuin kaksipuoleisia kauppakasseja ja projektipusseja, samoilla vanhoilla malleilla kuin ennenkin.

Ihan aluksi ompelin knot bag -projektipussin Pehtoori-yhteissukkaneulonnassa vähintään yhden sukan valmiiksi saaneiden kesken arvottavaksi. Kun kerran otin esiin kirpparilta haalimani Maija Isolan Anemone -kankaan sekä jo kovin tutun vihreän kiekurakuosisen, päätin käyttää koko kukkakankaan mahdollisimman tarkkaan. Se riittikin yhteen pienempään ja yhteen vähän isompaan pussukkaan. Siitä se sitten lähti, kassialman ristiretki kangasvarastojen uumeniin. Ensin leikkelin kustakin kankaasta isojen kauppakassien osia (mikäli kankaan koko oli riittävä), lopuista paloista täsmäilin isompia ja pienempiä projektipusseja sen mukaan, miten sain kunkin kankaan kulutettua mahdollisimman tarkasti.

Vihreä peikonlehtikuosinen tukeva puuvilla sai kaverikseen jo useampaan otteeseen kassiompeluksissa vilahtaneen vihreäsävyisen rinkulakuosin. Joulunpunaisen kuosikankaan kaverina on yksivärinen tummanruskea.

Ruskea-valkoista kuosikangasta riittää ja riittää ja riittää, samoin sen kaverina olevaa Ikean musta-valko-ruskeaa lintukangasta. Tämä oli jo kolmas kassi samoista kankaista, ja vieläkin niitä jäi kahteen tai kolmeen kassiin. Valkopohjainen pallokangas on naapurini entisiä sisustustekstiilejä, tuosta samasta kankaasta on paneeliverhot esikoiseni huoneessa edelleen. Toisena puolena on yksivärinen tummanruskea.

Pienempi nurkka ruskea-valkoista kangasta riitti pieneen pussukkaan, jonka toisena puolena on kaurapuuronbeige. Hurmaavaa kahviaiheista kangasta olen säästellyt näihin päiviin asti, enkä vieläkään raaskinut ommella kuin pienen pussukan, jonka sisäpuolella on turkoosi-ruskeaa puuvillaa.

Vasemmanpuoleisessa pussukassa on edellä mainitsemani vihreäsävyinen rinkulakangas, sisäpuolella jälleen vaaleanvihreää kiekurakangasta - loppuivathan ne molemmat vihdoin ja viimein! Omppukankaan nappasin neulojatoverilta, joka oli laittamassa sitä paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikkoon. Vuorina on jälleen yksiväristä tummanruskeaa. Näistä vihreävoittoinen pussukka lähti uudelle omistajalle vaihtokaupalla maksullista neuleohjetta vastaan.

Ohutta päivänkakkara-perhosverhokangaspalastakin olin hillonnut valehtelematta kymmenen vuotta, peräisin se on ns. sikasäkkiostoksesta (ostin auton peräkontillisen sekalaisia kankaita sen kummemmin niitä perkaamatta, koska kotipihaan asti tuotiin ja melkein ilmaiseksi sai). Raitakankaan sain entiseltä työkaveriltani hänen tehdessään muuttoa toiselle paikkakunnalle ja peratessaan omia käsityötarvikkeitaan. Kukkakankaan taisin saada kulutettua loppuun, mutta raitakangasta jäi vielä reilusti.

Edellä nähtyjä peikonlehti- ja omppukankaita riitti vielä kolmeen projektipussiin, kahteen pieneen ja yhteen vähän isompaan. Näissä kaikissa on siis samat kankaat.

Ruskea-valkoisia projektipusseja yhdistää puolestaan tuo sähäkällä oranssilla tehostettu lehtikuvioinen kuosikangas, joka siis löytyy kaikista pussukoista.

Eivät nämä tähän jää, valitettavasti. Kauppakasseille on kyllä kysyntää, ajattelin antaa lasten opettajille yhdet kevätlahjoiksi, mutta projektipussit odottavat vielä loppusijoituskohdetta. Voisin vaikka arpoa yhden tai kaksi projektipussukkaa halukkaiden kesken; halukkuutensa osallistua arvontaan voi ilmaista vaikkapa kommenttina tähän postaukseen.

Pahoin pelkään, ettei kassimania tähän jää. Järjestelin kyllä kankaani uudelleen ja sain taas yhden laatikon vähemmäksi lattiasäilytyksestä, mutta eivät nuo kankaat ihan heti ompelemalla lopu. Mutta kuten norsukin syödään pala kerrallaan, myös minun käsityömateriaalivarastoni pienenevät kerä ja kangaspala kerrallaan...

Alohomora!

Minulla oli vakaa aikomus olla osallistumatta tänä vuonna minkään sortin neulomiskisaan. Jouduin pyörtämään päätökseni siinä vaiheessa, kun eteen tuli Sock Madness -hullutteluun ilmoittautumisen aika. Tässä kisassa kaikki kisaohjeet on mahdollisuus saada itselleen maksutta, mikäli neuloo ensimmäisen kisaohjeen mukaiset sukat vähintään puoliväliin saakka kahden viikon sisällä ohjeen julkaisusta . Sen jälkeen kokonaisen sukkaparin valmiiksi saaneet osallistujat jaetaan joukkueisiin, ja jatkokierroksilla joukkueiden hitaimmat putoavat pelistä pois siten, että viimeisellä kierroksella jokaisesta joukkueesta on jäljellä yksi kisaaja. Minä päätin haluta sukkaohjeet, vaikken varsinaisesti nopeuskisaamiseen ollut ryhtymässäkään.

Ensimmäinen ohje oli Alohomora, pintakuviollinen perussukka, joka neulotaan varresta varpaisiin. Ohje on peräti 72 silmukalle, joten onneksi malli on hyvinkin unisex, sillä tiesin vaatimukset täyttävistä sukista tulevan reilun kokoiset valitsemastani 1,75 mm:n puikkokoosta ja ohuen tuntuisesta (kaimani minulle lahjoittamasta) vaaleanvihreästä Katia laine nylonista huolimatta.

Varteen olisi riittänyt viisi ruutukuviota, mutta minä neuloin suosiolla kuusi, jotta varren pituus olisi edes jotenkin järkevässä suhteessa terän pituuteen. Terään piti neuloa kuusi ruutumallikertaa, joten minun käsialallani sukista tuli reilusti miesten kokoiset. Malli keräsi kovasti kehuja, ja ihan kivahan se on, mutta minusta ihan käsittämättömän tylsää neulottavaa. Ohje itsessään oli virheetön ja hyvin laadittu, ja juuri tällainen malli sopii erinomaisesti sukkakisailun alkuun, joten narina mallin tylsyydestä on ihan henkilökohtainen ongelmani. Minä olin  kyllä tyytyväinen, että sain kisan pakottamana neulottua jemmaan reilusti isommat sukat, niille kun tuntuisi olevan ystävä- ja sukulaispiirissä enemmänkin halukkaita vastaanottajia.

Ainako se niitä raitoja neuloo

Kun annoin kerran periksi aina oikein -raidoille, en pääse niiden viehätyksestä enää millään eroon. Niinpä taannoisessa puuvillalankojen kulutuspuuskassani päätin neuloa kesäksi vielä yhden raitahuivin, tällä kertaa Stripie Scarf -mallilla. Langoiksi valikoituivat Lidlistä hamstratut Crelando-puuvillat.

Tässä mallissa yhdistyvät taas kerran minua miellyttävät elementit: pitkä ja kaareva yleismuoto sekä epäsymmetrisyys. Aluperäisessä mallissa molemmat siivet ovat raidallisia, itse halusin jälkimmäisestä yksivärisen toisaalta rauhoittamaan yleisilmettä ja toisaalta korostamaan epäsymmetriaa. Neuloin huivin 3 mm puikoilla, punaruskeaa kului vähän kolmatta kerää ja valkoista vähän toista kerää.

Käyttökuviin en taaskaan venynyt. Ehkä pitäisi hankkia viimeinkin kameralle jalusta, sillä käsivarren mitta ei oikein riitä huivienkaan kuvaamiseen. Vaan eipähän se kolmijalka poistaisi poseerausinhoani mihinkään, joten ehkä parempi ratkaisu olisikin hankkia sovitusnukketorso? Sitä odotellessa on tyytyminen ankeisiin vaateripustinkuviin.

Wink meets Pessi

Tammikuussa päätin vihdoinkin neuloa itselleni uuden paksun kotivillatakin. Vanha, naapurini Seiskaveikasta neuloma palmikkovillatakki on vuosien varrella venähtänyt vähän joka suuntaan liian suureksi ja surkean nyppyinenkin se jo on. Syksyllä sain ostettua uudet villatakkilangat, kun Lauri-sukkalanka oli paikallisessa tavaratalossa könttätarjouksessa 4 kerää kympillä. Ostin kerralla kolme satsia petroolia, ettei varmasti loppuisi kesken.

Malliksi valikoitui jonkinasteisen vatuloinnin jälkeen Wink, jossa viehätti taas kerran palmikoiden ja sileän nurjan yhdistelmä. Viimevuotisen villatakkineulonnan perusteella päätin käyttää 4 mm puikkoja ja tehdä koon L1, mikä osoittautui ihan mukiinmeneväksi yhdistelmäksi. Vaan jostain syystä neulominen tökki välillä aika pahastikin, siitäkin huolimatta, että ohje oli moitteeton ja lanka asiallista tarkoitukseensa. Mutta koittihan sekin aika, kun puristin takin valmiiksi saakka.

Eihän Winkini vaateripustimella kovin ihmeelliseltä näytä, mutta onpahan jonkinlainen dokumentti reilut 800 g painavasta ja lähes polviin asti ylettyvästä paksusta villatakista. Olin suunnitellut käyttäväni tämän kanssa paksua takorautaista huivineulaa, mutta neulos on sille liian tiivistä. Kuvassa kiinnittimen virkaa toimittaa pieni ja kevyt puinen huivineula.

Tämän lähemmäksi in action -kuvaa en päässyt tälläkään kerralla. Takki on ehkä sittenkin hieman liian pitkä ja mahdollisesti muutenkin aavistuksen väljempi kuin oli alunperin tarkoitus. Onneksi malli neulottiin ylhäältä alaspäin, joten helman lyhentäminen ei ole temppu eikä mikään, jos siltä alkaa tuntua. Ja toisaalta, saahan kotivillatakki vähän reilumpi kääriytymishumpsake ollakin. Pitäisi vaan vielä osata laittaa tämä päälle asti sen sijaan, että nappaisin edelleen vanhasta tottumuksesta sen soputeltaksi venähtäneen Seiskaveikka-nyppykasan niskaani...

Olen viimeisen vuoden aikana tutustunut stretch-pillifarkkujen ihmeelliseen maailmaan, ja sitä myöten innostunut myös säärystimistä. Niinpä päätin neuloa Winkin kaveriksi Pessit 3,5 mm puikoilla. Lankaa säärystimiin kului noin 105 g.

Näissä säärystimissä on sama ihanainen palmikkokuvio kuin kaikkein hienoimmissa villasukissani, joten en voi olla pitämättä lopputuloksesta. Vaan omaan makuuni säärystimet olivat vähän turhan lyhyet, joten päätin lahjoittaa ne äidilleni. Hän ilahtuikin poikkeuksellisen paljon, ja upeasti säärystimet sopivatkin hänen siroihin, jumppatrikoiden verhoamiin sääriinsä. Harvalla kahdeksankymppisellä onkaan sellaisia sääriä kuin äidilläni, joten hyvä on säärystimiä niissä esitellä! (Kuvausjalat ovat toki omani.)

Ihan käsi

Vuodenvaihteen lankainventaario sekä päätös vähintään 100 päivän langanhankintalakosta siivittivät kuluttamaan varastoista tavalla tai toisella hankaliksi muotoutuneita lankaeriä. Yksi sellainen oli kälyni kirpputorilta minulle haalima liukuvärjätty virolainen hahtuvalanka. Olin jo aikaa sitten kerinyt ohuen yksisäikeisen hahtuvan kaksisäikeiseksi, mutta sellaisenaankin se oli kovin ohutta. Vaan koskapa pyöreäksi kerityt pallerot eivät asettuneet millään siivosti lankalaatikkoon, päätin viimein toimeentua kuluttamaan moiset ongelmakerät. Mitäpä muutakaan niistä olisin neulonut kuin huovutettuja tumppuja.

Tumput on neulottu 2,75 mm puikoilla ja mahdollisesti 44 aloitussilmukalla. Huovuttaminen hoitui perinteisesti 40 asteen peruspyykin mukana. Huopumisvaraa jäi vielä paljonkin ja omaan käteeni koko on reiluhko, mutta päätin jättää lapaset odottamaan lopullisia käyttäjiään, jotka voivat itse päättää, haluavatko kenties huovuttaa tumppujaan lisää.

Eihän se hahtuva tietenkään tasan tarkkaan loppunut kahteen pariin. Ärsyttäviä pikkupalleroita oli värien täsmäilyn jäljiltä sekä yhtenä orpona yksisäikeisenä väriliukuna vielä niin paljon, että päätin nitkutella niistä huovutettavia patalappuja.

Patalaput/pannunaluset on neulottu muistaakseni kolminkertaisella hahtuvalla ja mahdollisesti 3 mm puikoilla. Aloitin kuvasta katsoen yläkulmasta kolmella silmukalla ja lisäsin jokaisella kerroksella työn keskellä yhden silmukan, kunnes koko vaikutti jotensakin järkevältä. Kovin paljoa nämä eivät pyykin mukana pyöriessään huopuneet, sen verran tiivistä tuli ilmeisesti neulottua valmiiksi. Ihan pienet jämänöttöset jäi tuota tumminta punaruskeaa, joskin osan loppujämistä sain kulutettua parsimalla joskus aikaisemmin neulomiani ja melkein puhki kuluneita hahtuvatumppuja.

Kun kerran käsihommiin olin ryhtynyt, päätin samoilla lämmöillä neuloa pari alpakkajämää huovutettujen tumppujen alle sopiviksi aluslapasiksi.

Vajaan kerän ruskeaa Sandes Garnin Alpakkaa olin pelastanut SPR:n Kontista, punainen oli Silje-jämä esikoisen aluslapasista. Erityisesti ruskea lanka tuntui niin ohuelta, että neuloin lapaset peräti 2,25 mm puikoilla ja 48 silmukalla. Eiväthän nämä lapaset mikään käsityötaiteen riemuvoitto ole, mutta ihanan pehmoiset ja takuulämpimät aluslapaset. Ruskea rannejoustin takaa sen, että päällystumpun alta pilkottaa vain yhtä neutraalia väriä.

Pehtoori

Viime vuoden loppupuolella minua pyydettiin suunnittelemaan neuleohje erään Ravelry-ryhmän neuletempaukseen. Niin syntyi Pehtoori-sukkaresepti, jonka johtoajatuksena on muunneltavuus neulojan omien mieltymysten mukaan. Ainoana perusvaatimuksena on 8:lla jaollinen silmukkamäärä, sillä sekä kirjoneule- että pintakuviomalli on kahdeksalla jaollinen. Kaiken muun voi neuloja itse vapaasti päättää aina langan paksuudesta ja sukansuun joustimen mallista kantapään rakenteeseen ja kärkikavennuksiin saakka. Ohjeessa on annettu joitakin ehdotuksia ja linkkejä eri vaihtoehtoihin.

Mallisukat neuloin kaurapuuronvärisestä Novita Nallesta ja tummanruskeasta Opalin 6-säikeisestä 2,25 mm puikoilla ja 56 silmukalla reiluhkoon naisten kokoon. Muistaakseni laitoin nämä sukat joko Hyvän Mielen Sukat tai Joulupuu-keräykseen.

Koska Pehtoorin mallineuleet tuntuivat kovin perinteisiltä (kirjoneulemalli on itse asiassa Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta), tein mallisukkiin hyvinkin perinteiset ratkaisut: sukansuuhun 2 o, 2 n -joustimen, kantapääksi sen jo koulussa opetetun vahvistetun hollantilaisen ja kärkeen sädekavennuksen.

Jos sattuu omaamaan Ravelryn tunnukset, kannattaa käydä kurkkaamassa ohjesivun Projects-välilehdeltä tempaukseen osallistuneiden tekemiä erilaisia hienoja variaatioita. Oli kyllä iloinen yllätys huomata, että tällainenkin reseptityyppinen, melko simppeli malli innosti niinkin monia koostamaan oman mielen mukaiset sukat.

Hullut raidat

Jo joskus joulukuussa neuloin itselleni virolaisista villalangoista Stripes Gone Crazy -villatakin. Lopputulos oli niin onnistunut, että ajattelin takin ansaitsevan kunnon kuvat blogia varten. Vaan niin paljon inhoan kameran edessä keikistelyä, että turha niitä kuvia on jäädä odottelemaan, jää pian koko takkiprojekti raportoimatta.

Siinäpä se, neulottuna, pestynä ja kuositeltuna, mutta vielä ilman nappeja. Vihreä lanka on kirpputorilta, sinapinkeltainen Tallinnan satamapuodista.

Tämän mallin paras jujuhan on takana. Juuri näiden lyhennettyjen kerrosten avulla tehtyjen raitojen ansiosta takki oli mielenkiintoista ja siten nopeaa neulottavaa, vaikka tikuttelin menemään 2,25 mm puikoilla L-kokoa. Ohje on moitteeton ja virolainen villa pehmeni ihanasti marseillesaippuapesussa, joten tästä tuli kerralla luottovillatakki, vaikka malli melko lyhyt omaan makuuni onkin.

Puiset sydännapit ostin paikallisesta kivijalkakaupasta. Olin ajatellut ihan peruspyöreitä puunappeja, mutta jotenkin tämmöinen pieni söpöstely vain korostaa rouhean villatakin luonnetta.

Jämälangoista neuloin vielä säärystimet.

Vihreitä raitoja neuloin niin pitkään kuin lankaa riitti, loppu piti mennä sinapinkeltaisen voimin. Vähän turhan väljät säärystimistä lopulta tuli, joten tällä hetkellä ne odottavat kevyttä pesukonepyöräytystä huovuttuakseen vähän napakammiksi.

Tympii tällaiset surkeat kuvat, ja pistää välillä miettimään koko bloggaamisen mielekkyyttä. Mutta minkäs teet, kun ei ole minkään valtakunnan kiinnostusta kuvata tai olla kuvattavana...

Pertti Perussukka ja sen kaverit

Joskus tulee hetki, kun on pakko neuloa ihan tavallisia perussukkia tarpeeseen. Tällä kertaa tarvitsijana oli esiteini, jonka jalat ovat kasvaneet viime kuukausina hämmästyttävää tahtia.

Ensihätään väänsin ruskeasta Opalin 6-säikeisestä ja harmaakirjavan Nallen jämästä vähän paksummat sukat. Nämä neuloin samaan tapaan kuin melkein-Paulat taannoin, eli aloitin väliaikaisella aloituksella juuri kantapään yläpuolelta ja neuloin ensin terän, ja lopuksi varren alhaalta ylöspäin.

Ohuemmat sukat piti saada myös, siihen hommaan kaivelin harmaakirjavat Regia Allround Colorit sekä harmaakirjavan Sukka-Puffan jämät. Kuten kuvasta näkyy, toinen Regia-jämistä oli selvästi siniharmaampaa kuin toinen, mutta siitä ei nuori mies ollut moksiskaan, tuskin edes huomasi sävyeroa. Luonnossa sukat näyttävät muutenkin hillitymmiltä kuin kuvassa.

Esikoisen sukkapulan hellitettyä päätin neuloa vaaleanpunaiset Roosa Nauha -sukkalankajämät pois, joten yhdistin ne tummanharmaaseen Katia laine nyloniin. Terän lopuksi piti ottaa avuksi vielä vadelmansävyinen Louhittaren Luolan Väinämöinen. Näille ällöpinkkisukille ei ole vielä saajaa mietittynä, mutta eivätköhän ne uhrinsa löydä viimeistään ensi joulun Joulupuu-keräyksen kautta.

Satunnaisia kohtaamisia ompelukoneen kanssa

Ompelurintamalla on ollut hiljaista paria satunnaista aamupäivän tuntia lukuunottamatta. Vuoden ensimmäinen ompelus oli tilaustyö, kun neulojatoveri kyseli, voisinko ommella hänen jälkikasvulleen vetoketjulliset ja hieman pehmustetut tablettipussukat. Lupasin tehdä kaivauksia materiaalivarastoihini ja ryhtyä toimeen, mikäli sopivia kankaita ja vetoketjuja löytyisi. Minähän en nykyään tilauksesta tee juuri mitään, mutta tällä kertaa innostuin, kun arvelin voivani päästä eroon joutavista kangaspaloista. Ja löytyihän niitä sopivia materiaaleja, joten rohkeasti ryhdyin väsäilemään suojapusseja. Ensimmäisestä kokeiluversiosta tuli tietysti ihan susi, ja se jouti suoraan purkamatta roskiin, mutta kaksi seuraavaa olivat jo ihan kelvollisia.

Molemmissa pussukoissa päälliskankaana on jonkin second hand -kangasostoksen myötä minulle päätynyttä stretch-farkkukangasta, vuori on puolestaan naapurilta peräisin olevaa paksuhkoa huonekalukankaan tyyppistä materiaalia, josta viime keväänä ompelin retkiluistinten terille suojapussit. Kankaitten väliin ompelin lasten vanhasta pinnasuojasta (sekin muuten itse aikanaan ommeltu tikkikankaasta ja opiskeluaikaisista verhoista...) pehmusteen. Vetoketjutkin löytyivät varastojen uumenista. Yllättäen molemmat pussukat olivat myös kooltaan passelit, vaikka saajien tabletit olivat keskenään selvästi eri kokoiset ja tietysti eri kokoisia kuin meidän taloutemme kaksi tablettia.

Olin lupautunut myös ompelemaan knot bag -projektipussukan palkinnoksi yhteen neuletempaukseen, ja lupauksen lunastaminen tuli eteen helmikuun puolivälissä. Palkinnon voittajan värimieltymykset olivat totaalisesti erilaiset kuin omani, hän kun pitää kylmistä väreistä ja minä lämpimistä. Kuvan kukkakangas oli varastokankaideni viileäsävyisin, kääntöpuoleksi valikoitui neutraali musta-valkoinen.

Jospa lankavarastojen huvetessa ja kesän lähestyessä innostuisin toden teolla taas myös ompelemisesta. Kirpputoreilta on tullut haalittua aika kuumottava määrä kaikenlaisia kankaita lähinnä kauppakasseja ja projektipusseja ajatellen, joten olisi korkea aika vajuttaa myös turhan paljon tilaa vievää kangasvarastoa.

Helmiä ja lampaantuoksua

Syksyllä neulomastani Boltista jäi yllin kyllin yli Tiinan kehräämää tummanruskeaa lankaa. Vuoden alussa jostain pälkähti päähäni, että siitä voisi tulla aika hieno Abstract Leaves Cowl -kauluri, olihan minulla jemmassa myös tummanruskeita siemenhelmiä jonkinmoinen satsi. Valitsin ohuelle langalle 2,75 mm ja 2,25 mm puikot, ja päätin lisätä varmuuden vuoksi ympärysmittaan yhden mallikerran lisää. Korkeutta ajattelin neuloa niin pitkään, kunnes joko helmet tai lanka loppuisivat.

Lopulta määrääväksi tekijäksi osoittautuivat helmet: kuuden mallikerran jälkeen (puolet isommilla ja puolet pienemmillä puikoilla neulottuina) jäljelle jäi yksi ainokainen helmi! Tässä ensimmäisessä kuvassa langan väri on aivan liian vaalea: ylivalottuneen kuvan tarkoituksena on saada helmet paremmin näkyviin.

Kauluria olisi kiva voida käyttää vaikkapa ihan pystyssä, mutta siihen neulos on liian rento ja helmet painavat vääjäämättä yläreunaa ulospäin.

Niinpä onkin todennäköisintä, että kauluria tulee käytettyä näin, yläreuna sisään taitettuna, jotta mallineule ja helmet näkyisivät edes kohtuullisesti. Lanka tuoksuu huumaavasti lampaalle, mikä on aika kiherryttävä ominaisuus muuten herkässä ja helmin kimaltavassa neuleessa.

Koska kaulurinkin jälkeen lankaa oli vielä 22 g, päätin tehdä samalla mallineuleella ranteenlämmittimet.

Helmijemmastani löytyi vaaleamman ruskeita ja pienempiä siemenhelmiä juuri sopivasti kolmen mallikerran ranteenlämmittimiin, jotka neuloin 2,25 mm puikoilla. Vähän omituisethan niistä kyllä tuli, ei sille mitään voi, enkä ole ollenkaan varma, onko tällaisille rannekkeille mitään käyttöä.

Ehkä ne lisälämmikkeenä menisivät vajaamittaisten hihojen kaverina? No, tulipahan tehtyä, ja pienemmätkin helmet tuli käytettyä lähes loppuun: jäljelle jäi vain 5 kappaletta. Lopun langan, noin 11 g, päätin käyttää vaakapeittotilkkuun, jottei se jäisi pyörimään jämälankapussiin.