perjantai 28. maaliskuuta 2014

Imagine When

Olipa kerran (olevinaan) hieno visio liukuvärjätystä villalangasta neulotusta Imagine When -huivista. Ja sitten sitä "Sen pituinen se" -loppukaneettia saikin odottaa melkein puoli vuotta.


Minulla oli siis vyyhdillä herkullisen näköinen ruskea-musta-okra vironvilla ja vakaa aikomus tehdä upea taideteos kauniin yksinkertaisesta huivimallista. Ryhdyin puuhaan lokakuun alussa aseenani 3 mm puikko. Jo ennen puoliväliä alkoi epäilyttää: värit eivät asetukaan niin kuin olin kuvitellut. Huivi hautautui jossain viimeisen sektorin alkupuolella kuukausiksi käsityösoppeni kevyeen kaaokseen. Olympialaisten aikana päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja neuloa huivin loppuun, tuli mitä tuli - ja niin tein. Jossain järjen tuolla puolen päätin vielä päätellä huivin melko napakasti, että reuna jäisi reilusti kaarevaksi.

Lopputulos ei miellyttä miltään osin. Sinänsä kauniit värit asettuvat rumasti, muoto on epämääräinen ja viimeistelyvaiheessa huivi haisi kammottavalle. Jälkikäteen minua valistettiin, että osassa virolaisia villalankoja on jäljellä kehruuöljyä, ja valmis neule pitäisikin pestä kunnolla pariin kertaan ennen viimeistelyä. En todellakaan ryhtynyt enää pesupuuhiin villanhoitoainekäsittelyn jälkeen, onneksi haju hälveni huivin kuivuessa. Onneni on myös se, että huivimakuja on monia, niinpä tällekin huiville löytynee jossain vaiheessa kiitollinen käyttäjä.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ristipistoista kirjoneuleeksi

Anoppi lahjoitti äitinsä vanhan (ruotsinkielisen) kirjontakirjan, jossa on myös joitakin ristipistomalleja. Minä näin ristipistokuviot heti kirjoneuleena, mutta otti aikansa, ennen kuin ajatus kehittyi toteutettavaan muotoon. Johtoajatuksena oli kehitellä sukkamalli, joka aloitettaisiin varpaista ja jossa kirjoneule alkaisi jo kärjessä. Aikani ruutuja sutattuani päädyin suunnitelmaan, joka sopi lähinnä keskipaksulle sukkalangalle. Niinpä kaivelin laatikosta jälleen kerran Opalin 6-säikeisiä lankoja ja ryhdyin puuhaan.


Ensimmäinen kokeilu sai purkutuomion, mutta toisen version neuloin loppuun saakka. Kokoamassani kirjoneulekuviossa on vain muutama kerros, jossa on toisen langan sitomista vaativia pitkiä langanjuoksuja, joten neulominen oli melko suoraviivaista. Varrensuun tein käännettynä pykäreunana, joka tosin hieman epäonnistui ja taipuu nyt lievästi ulospäin. En jaksanut välittää asiasta sen vertaa, että olisin korjannut asian.


Kantapäätä varten tehty kiila on mielikuvituksettomasti pelkkää raitaa, mutta ihan mukavasti se istuu yleisilmeeseen. Hetken aikaa jouduin taas muistuttamaan mieleeni, miten pyöreä kantapääkäännös tehdäänkään tästä suunnasta, mutta onneksi minulla on Terhen-sukkien ohje, jossa on oikein mainio kantapäämalli.


Pohjaankin tein kuvioita enkä pelkkää raitaa, ihan vain mielenkiinnon säilyttämiseksi. En nyt ole täysin vakuuttunut pohjakuvioinnin kauneudesta, mutta eipä se sieltä juuri minnekään näy.

Sukat ovat ihanan paksut tossukat, siis todellista kotisukkien aatelia. Mahtuvat ne myös ronskeihin pakkassaappaisiini, joten eivätköhän nämä jää vaihteeksi omaan käyttööni. Alunperin ajattelin, että voisin tehdä taas uuden aluevaltauksen kirjoittamalla ohjeen varpaista aloitettaville kirjoneulesukille, mutta luovuin ajatuksesta ohjeenkirjoitusähkyssäni. Sitä paitsi minulla on jo uusi, toivottavasti parempi suunnitelma seuraaville kirjoneulesukille - saa nähdä, siirtyykö sen toteutus hamaan tulevaisuuteen.


torstai 20. maaliskuuta 2014

Ilona

Tammikuussa lupauduin testineulomaan Niinan suunnitteleman huivin, joka on jo ehditty julkaista uusimmassa Ullassa nimellä Ilona. Minä päädyin valitsemaan langaksi ohjeessa mainitun fingering-paksuisen langan sijaan kirpparilta löytämäni rouhean mysteerivillalangan, joka oli selvästi suositusta paksumpaa. Niinpä jouduin lopulta aloittamaan reunan reilusti aikaisemmin, ettei lanka olisi loppunut kesken.


Huivin reunus on suorastaan nerokas, sillä huivi päätellään neulomalla sydänten kaaret yksi kerrallaan, eikä lankaa tarvitse katkaista missään vaiheessa. Minä päättelin kaaret joustavalla Jeny's suprisingly stretchy bind off -tekniikalla, mutta sittenkin hieman liian tiukasti. Niinpä kaaret tahtovat reilusta höyrysilittämisestä huolimatta rullautua jonkin verran.


Helmiksi valitsin tavalliset puuhelmet, jotka mielestäni sopivat rouhean villalangan pariksi paremmin kuin pienemmät lasiset. Jouluisessa kalakukkovaihdossa saamani taottu huivineula kruunaa koko komeuden. Huivi on kuitenkin omaan makuuni sittenkin liian paksu, joten sen kohtalona on päätyä johonkin arvostavampaan kotiin: eihän kaunis huivi saa jäädä pelkästään kaapintäytteeksi.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Raitahullaannus

Alkuvuoden suunnitteluhuumassa sain vision pitkästä ja kapeasta aina oikein -raitahuivista. Tartuin muitta mutkitta lankalaatikoihini kirpputorilta ja lahjoituksena päätyneisiin leijonankeltaiseen ja tummanvihreään Novita Floricaan. Virkkasin näppituntumalta aloitusreunaksi pitkän ketjusilmukkaketjun ja ryhdyin raidoittamaan ilman turhia etukäteissuunnitelmia. Joskus hullulla on hullun tuuri, ja jo ensimmäinen versio ylitti omat odotukseni.


Siitä tuli pitkä, mutta kuitenkin riittävän leveäkin, ettei lopputulos ole totaalisen ruikula. Sitä voi raidoittaa ihan miten haluaa, minä raidoitin alkuosan ja tein loppuosan yksivärisenä, jotta ulkoasuun tulisi riittävästi eloa ja särmää. Rakenteensa vuoksi huivin voi raidoittaa vaikka kokonaan, tai raitoja voi tehdä vain johonkin osaan, muoto pysyy joka tapauksessa samana.


Se, mihin tässä huivissa pyrin, oli puettavuuden monimuotoisuus, ja siinä mielestäni onnistuinkin. 


Ihanaisen mallini ja luottokuvaajani yhteistyö toi tästäkin huivista esiin sen parhaat ominaisuudet.

Neuloin heti perään toisenkin raitahuivin täsmälleen samoista langoista ja samanlaisella raidoituksella, mutta neuloen yläreunaa hieman kaarevaksi. Niinpä minäkin sain oman raitahuivin, kun ensimmäinen versio jäi kuvauspalkkioksi Vynnelle. Ullassa julkaistussa mallissa on luonnollisesti ohje sekä suora- että kaarevareunaiseen huiviversioon. Siinä on myös ohje koon muuttamiseksi, sikäli mikäli neuloja sattuisi tahtomaan oman huivinsa selvästi paksummasta tai ohuemmasta langasta kuin mallihuivien Florica.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Hovineito ja hovineidon hienommat

Aivan vuoden alkupäivinä puraisi sukkasuunnittelukärpänen. Kun 10-vuotisjuhlavuottaan viettävän verkkoneulelehti Ullan vuoden ensimmäisen numeron aineiston deadline oli sopivasti 26. tammikuuta ja lankalaatikossa oli joutavaa Seiskaveikkaa, suunnitelma oli toteutamista vaille valmis: paksulankasukkamalli Ullaan. Ruutupaperisuttailun ja parin pienehkön neulo-pura -kierroksen jälkeen tulostakin alkoi syntyä vauhdilla, jopa siinä määrin, että ehdin testineulotuttaa ohjeen ennen sen lähettämistä. Mikä vielä parempaa, rakas pelastava enkelini lupautui kuvaamaan sukat, jotta (omasta mielestänikin) hieno ohje saisi tuekseen arvoisensa kuvat.



Ja mitkä kuvat kolahtivatkaan sähköpostiini! Ja kyllä, sukatkin ovat kovin kauniit, kuin joukko alekkain riippuvia medaljonkeja.


Takanakin on muutama medaljonki, mutta niiden jälkeen ei tule sileää, vaan joustin jatkuu muuttuakseen vahvistetuksi kantalapuksi. Rakenteeltaan sukat ovat siis lopulta varsin perinteiset: varresta aloitetut, vahvistettu kantalappu ja sädekavennuskärki. Vain kantapääkäännös on pyöreä perinteisen laatikkokantapään sijaan.

Samalla draivilla, ja vähän yleisönkin pyynnöstä, laajensin mallin myös keskipaksulle sukkalangalle sopivaksi.


Hovineidon hienompiin sukkiin löytyi varastostani vain luonnonvalkoista Opal 6-fachia. Lopputulos oli herkän juhlava, joskin aika epäkäytännöllinen helposti likaantuvan värinsä vuoksi.


Malli on aivan sama, vain silmukoita on enemmän. Ohuemmalla langalla neulottuihin sukkiin tein takakuvion jälkeen muutaman kerroksen pelkkää joustinneuletta ennen kantalappua, ettei varsi jäisi liian lyhyeksi.

Tämä on pitkästä aikaa malli, johon olen kokonaisvaltaisen tyytyväinen. Malli on paitsi kaunis, myös helppoa, nopeaa ja todella koukuttavaa neulottavaa. Ja se Ullan kansikuvaneuleeksikin äänestetty ohjehan löytyy suomeksi täältä.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Lämmintä kättä

Neulottuani kahdet kelta-oranssi-punaiset huovutetut tumput päätin samoilla tulilla selvitellä SPR:n Kontista joskus aikoja sitten huostaanottamani tummanruskean hahtuvakiekon. Hahtuvalanka oli kiekolla yksisäikeisenä, ja uloimmat kerrokset olivat vähän sotkussa ja osin katkeilleet. Ongelma oli vain pinnallinen, ja nopeasti pääsin kerimään uusia palleroita, joista puolestaan kerin uusia, kaksisäikeisiä keriä. Kun kerran homma oli hyvin hallussa, neulominenkin kävi ketterästi.


Ensin neuloin pienemmät tumput 3,5 mm puikolla ja 32 silmukalla aloittaen. Päätin yrittää samalla käyttää vaaleamman punaruskean hahtuvanjämän raitoihin. Tumput huovutin 40 asteen peruspesussa muun pyykin mukana, lopputulos oli virolaista hahtuvaa tiiviimpi, muttei onneksi kova. Nämä tumput siirsin varastoon odottamaan sopivaa lahjoituskohdetta.

Kun anoppi tuli sitten maininneeksi, että on parsinut minun hänelle vuosia sitten neulomani huovutetut tumput useampaan kertaan, päätin hänen tarvitsevan ehdottomasti uudet tumput kovassa käytössä kuluneiden tilalle.


Samaisesta ruskeasta hahtuvasta neuloin kaksinkertaisena ja 3,5 mm puikolla, mutta tällä kertaa 36 silmukalla aloittaen yksiväriset tumput. Koska anopin käsi on omaani selvästi kookkaampi, tein tumpuista muutenkin isommat kuin tavallisesti. 40 asteen pyykissä pyörimisen jälkeen huovutustulos oli oikein mainio, mutta koosta en ollut aivan varma. Onneksi näissä huovutetuissa jutuissa on aina säätövaraa, lisähuovuttamisella saa pienemmät, kastelemalla ja venyttelemällä hieman suuremmat.

Kahelineulojien suuren asustehaasteen helmikuun haasteena oli puolestaan neuloa jotakin asustetta eri suunnasta kuin tavallisesti. Minä olen neulonut pipoja ylhäältä, alhaalta ja poikittain, samoin lapasia ja erilaisia huiveja ja sukkiakin sekä kärjestä että varresta aloittaen. Koska sukkien neulominen poikittain ei kiinnostanut, keksin vihdoinkin kokeilla anopilta saadusta ET-lehden numerosta 17/2011 talteen ottamaani dominolapasten ohjetta.


Kokeiluun langoiksi valitsin kirpputorilta haalimiani kahta beigen sävyä Novita Floricaa ja puikoiksi 2,5 mm ebenpuiset sukkapuikot. Lapaset neulotaan dominopalasista kärjestä aloittaen niin, että työn edetessä seuraavan palasen silmukat poimitaan edellisten reunoista. Hauska tekniikka, johon lisäsin mielenkiintoa neulomalla aina kaksi peräkkäistä palasta samalla värillä. Niin sain aikaan tuollaiset hauskat kiertävät raidat, jotka tein väreiltään eri päin oikean ja vasemman käden lapasiin.

Alkuperäisessä ohjeessa peukalo olisi neulottu suorana pötkynä palasten väliseen viistoon saumaan, mutta minä päätin suoristaa peukalolinjaa tekemällä ensin peukalon tyveen lyhennettyjen kerrosten avulla kiilan ja vasta sen jälkeen varsinaisen peukalon.

En oikein osaa päättää, onko lopputulos täysin mummotyylinen vai ihan kiva. Joka tapauksessa lapasista tuli minun käteeni liian pitkät, enkäpä tämän tyylisiä lapasia muutenkaan käytä, joten nämä menevät johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen, kun sopiva vastaan tulee. Harkitsen vakavasti, että tekisin lapasille kaveriksi vielä joko huivin tai myssyn, tai kenties molemmat, mutta niiden neulominen odottaa lopullista päätöstä siitä, ovatko nämä lapaset kivat vai kamalat.


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kaarisillan päässä

Kun sain Kaarisilta-huivin itselleni mieluisaan muotoon, sain idean huivin kanssa yhteensopivasta hatusta. Tuumasta toimeen, ja niin syntyi Kaarisillan päässä -myssy. Langoiksi valikoituivat itseoikeutetusti samat kuin ensimmäisessä villaisessa Kaarisilta-huivissa eli kirpparilta haalitut harmaa ja luonnonvalkoinen Novita Florica.

Myssy neulotaan pyöröneuleena ja sen muoto ja raidoitus syntyvät osittain lyhennettyjen kerrosten avulla. Minä käytin puikkona 2,5- ja 3-millisiä, ohjeeseen laitoin 3- ja 3,5-milliset. Siitä huolimatta useammalla testineulojalla oli ongelmia päästä riittävän harvaan neuletiheyteen, joten lisäsin ohjeeseen pari alkuperäistä suurempaa aloitussilmukkamäärää. Silti myssystä voi helposti tulla pään myötäinen uimalakki, jos kerrostiheys on merkittävästi ohjeessa ilmoitettua tiheämpi. Ei mikään täydellinen malli/ohje, mutta kun sen kerran kirjoitin, sen myös härkäpäisesti julkaisin.


Ensimmäiseen versioon neuloin takaraivolle asettuvat kavennukset tähtimäisesti. Kun joku kuvan kommentoinut sanoi, että saattaisi pitää enemmän pyöreämmästä kavennustavasta, purin kavennukset ja neuloin uudet pyöreämmät.


Nyt malli sisältää ohjeet molempiin kavennustyyleihin. Itse taidan pitää sittenkin enemmän tuosta tähtimäisestä kavennustavasta.

Mitä tästä muuta sanoisi? Kyllä siitä sellainen tuli kuin ajattelinkin, mutta ei mikään tajunnan räjäyttävä innovaatio kuitenkaan. Sitkeästi käänsin ohjeen myös englanniksi ja julkaisin ohjeen sen kummemmin asiaan enää paneutumatta. Ilmassa on todella selvästi totaalikyllästymistä omien ohjeiden kirjoittamiseen...