Kun melkein kaikki menee vikaan

Suuren sukkahaasteen maaliskuun haasteena oli neuloa joko perinnemalli tai sukat luksuslangasta. Kulutan itse sukanpohjia rikki siihen tahtiin, että luksuslankojen käyttö villasukissa on sulaa hulluutta, joten tartuin perinnehaasteeseen. Kun mikään valmis malli ei houkutellut enkä sattunut omistamaan edes perusharmaata peruslankaa, josta olisi voinut neuloa perinteiset miesten saapassukat, kaivelin esiin Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia ja päätin soveltaa jotakin kirjoneulemalleista sukkiin.

En ole koskaan neulonut kirjoneuletta fingering-paksuisesta langasta. Tästä lähtökohdasta käsin päätin, että käytän projektiin varastojeni vanhimpiin kuuluvaa lankaa, joka oli osoittautunut virheostokseksi: ruskearaidallista Austermann Stepiä. Kaveriksi nappasin luonnonvalkoisen Novitan Tico Ticon ja malliksi Haaviston kirjan numero 24:n.

Mikä kaikki sitten menikään pieleen? Tarkistin etukäteen lankadominanssiteorian ja päätin valita valkoisen dominoivaksi väriksi. Paha vain, että Tico Tico oli selvästi Stepiä ohuemman oloista ja valkoinen kuvio hukkui hyvästä yrityksestä huolimatta paksumman ja kirjavan pohjavärin sekaan. 2 mm puikko ja 72 silmukkaa passasivat kyllä kirjoneuleen puolesta, mutta kärki ja kantapää olisi pitänyt neuloa 1,5 mm puikolla, nyt ne jäivät selvästi löysän oloisiksi muuhun sukkaan verrattuna.

Mikähän piru minuun meni, kun aloitin sukat kärjestä? En ole kovinkaan montaa kertaa onnistunut tekemään kärjestä aloitetuista sukista oikean kokoisia, tämäkään kerta ei ollut onnekas poikkeus, vaan sukista tuli liian isot. Sitä paitsi kiilalisäysten suunnittelu on harvinaisen ärsyttävää ja kantalapun reunoista tuli epäsiistit. Langassa oli solmu, joten ensimmäisen sukan varresta jäi puuttumaan leveämpi tummanruskea raita. Toisaalta  raidoitus osui vasemman ja oikean sukan suhteen juuri typerästi muutaman kerroksen verran vinksalleen niin, että se näyttää vain ja ainoastaan amatöörimäiseltä. Yleisvaikutelma tuo mieleen lähinnä vaarin kalsarit. Koko homman kruunasi epäsiistiksi jäänyt päättely, mutta sitä en jäänyt enää ihmettelemään.

Vaan ei pelkkää huonoa ilman jotain hyvääkin: valittu kirjoneulemalli oli oivallinen tekniikan harjoittelemisen kannalta, sillä pisin lankajuoksu oli vain viiden silmukan mittainen. Kuvio oli nopeasti ulkoa opittu, joten saatoin keskittyä pelkkään neulomistekniikan hiomiseen. Jälki ei ole ehkä siisteintä mahdollista, mutta nopeutta tuli rutkasti lisää. Kipinä kirjoneuleen tekemiseen roihahti niin, että minun on ihan pakko saada itsellenikin kirjoneulesukat - nämä harjoitussukat kun päätynevät hyväntekeväisyyteen.

Varpaat aalloissa

Harva Ravelryssa julkaistu neulemalli on herättänyt yhtä paljon huomiota kuin Ola-pipo - eikä syyttä. Itse neulekin on ihan kiva, mutta parasta on mallikuvan stailaus, joka on vähintäänkin muodollisesti pätevä. Minulla oli tarkoitus neuloa Ola sytomyssyksi, mutta myssyilyinto hiipui ystävänpäivän mentyä. Myöhemmin tuumasin, että aaltokuvio voisi olla aika vekkuli sukan kärjissä. Kun esikoiseni sitten ilmoitti, että hänkin voisi haluta paksut villasukat kouluun sisäsukiksi "kun kaikilla kavereillakin on", markkinoin aaltosukkaidean hänelle.

Aapeli-sukista oli jäänyt sopivasti turkoosia Seiskaveikkaa, joka sopi kuin nakutettu viime syksynä tarjouksesta ostamani petroolin Seiskaveikan pariksi; kuvassa petrooli tosin näyttää liian siniseltä. Aloitin sukat kärjestä, että sain aaltokuvion mieleiseeni kohtaan, kantapää on pitkästä aikaa tiimalasi, sillä en jaksanut ryhtyä laskeskelemaan sopivia kiilalisäyksiä. Esikoisen jalka on omaani sirompi, joten ajattelin tiimalasin sopivan siinäkin suhteessa ihan mukavasti.

Pidän lopputuloksesta, vaikka varsi on sileän neuleen vuoksi aika väljä. Mikä parasta, esikoinenkin tykästyi uusiin sukkiinsa. Eivät ne ehkä enää ensi talvena mahdu, mutta sehän ei minua haittaa, sillä sukat ovat minullekin ihan passelin kokoiset. Onpahan hyvä syy neuloa ensi syksynä uudet koulusukat, mikäli villasukat ovat myös viidennellä luokalla IN.

P.S. Se oli muuten esikoinen itse, joka toivoi aaltokuvioiden olevan peilikuvat keskenään. Minä olisin ehkä itselleni epätyypillisesti tehnyt kaksi samanlaista sukkaa sillä ajatuksella, että rinnakkain aseteltuna aallot olisivat kulkeneet loogisesti samaan suuntaan sukasta toiseen.

Kujeillen

Yksi salaisista haaveistani on toteutunut: minua pyydettiin suunnittelemaan tietylle langalle sopiva neulemalli. Lankakauppa Kujeen Hanna nimittäin lähestyi minua kysyen, kiinnostaisiko minua suunnitella jotakin Zwegergarnin Opal-langoille sopivaa. Hanna antoi minulle täysin vapaat kädet niin mallin kuin aikataulunkin suhteen ja toimitti minulle reilun satsin Opalia inspiraatiolähteeksi. Niin syntyi Kujeillen-kämmekäsmalli, joka on saatavilla niin suomeksi kuin englanniksikin Ravelryn kautta. Ohje on mahdollista saada myös minulta sähköpostitse.

Kämmekkäiden idea on lähtöisin siitä, kun etsiskelin netistä mielenkiintoisia mallineuleita. Jokin sadoista selaamistani kuvista inspiroi kokeiluihin, joiden myötä muotoutui lopullinen mallineule.

Kämmekkäät on neulottu toistensa peilikuviksi ja ne ovat minulle tyypilliseen tapaan palmikkokuviota lukuun ottamatta aivan tavalliset peruskämmekkäät, joissa on peukalokiila. Tämä on hyvä malli opetella nyppyjä, joiden tekeminen voi tuntua aika työläältä. Suosittelen venyttämään nyppyjen silmukat ja langankierrot todella löysiksi, jotta ne on helpompi neuloa seuraavalla kerroksella yhteen.

Kaimani testineuloi ohjeen, hänen harmaista kämmekkäistään tuli kertakaikkisen upeat!

Huoleton Hulda

Ostin muutama vuosi sitten virtuaalikanssaneulojalta neljä vyyhtiä kertakaikkisen ihastuttavaa, eläväisen virheää Pirkanmaan kotityön ohutta Pirkkalankaa, ilman minkäänlaista suunnitelmaa langalle sopivasta mallista tietysti. Aikani kaavailin neulovani Veera Välimäen Foldedin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että villatakki olisi minun tapauksessani ehdottomasti käytännöllisempi vaihtoehto. Niinpä joulun alla vihdoin päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tartuin Huldan takin ohjeeseen.

Koska minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta siitä, mihin hieman vajaa 400 g lankaa riittäisi, päätin neuloa takin ylhäältä alaspäin. Neuloin mallitilkun (!) ja huomasin ilahtuneena pääseväni 3 mm puikolla suunnilleen ohjeen mukaiseen tiheyteen. Ohjeet ylösalaisin neulomiseenkin löytyivät valmiiksi Ravelrysta. Valitsin rohkeasti kooksi M/L, vaikka todellisuudessa olen ennemminkin kokoa XL. Ehdin neuloa yhden vyyhdin kokonaan, mikä riitti juuri hihojen erotukseen asti, vain todetakseni, että takista oli tulossa ehdottomasti liian suuri. Jokseenkin surutta iskin langanpään kiinni kerijälaitteeseen, ja hetken veivaamisen jälkeen lanka oli jälleen kerällä.

Uusintakierroksella vähensin 10 silmukkaa ja neuloin vähän napakammin. Tein malliin muutaman muutoksen, erityisesti hihoihin tiesin tarvitsevani lisää tilaa. Muutama ylimääräinen raglanlisäys ja 10 silmukkaa kainaloon viiden sijaan, niillä uskoin pärjääväni.

Monta, monta kertaa epäilin koko projektin mielekkyyttä. Kokeilin keskeneräistä neuletta, se tuntui valuvan pahasti ihan vääriin suuntiin: raglanit kääntyivät etupuolelle, reunukset rullasivat, ensimmäisestä hihasta tuli liian leveä, koko homma ahdisti. Päätin kuitenkin sisukkaasti neuloa takin loppuun (hihan tosin purin ja tein kavennukset alkuperäistä suunnitelmaani tiheämmin) ja katsoa, mitä viimestelyllä olisi korjattavissa. Harkitsin jopa sitä, että huovuttaisin takkia kevyesti, mikäli se olisi selvästi liian suuri.

Vaan viimeistelykeiju teki taas taikojaan. Takista tuli paljon parempi kuin missään vaiheessa olisin osannut odottaa.

Eihän se aivan täydellinen ole, mutta ei kai ensimmäiseltä ohuehkolta villatakilta voi sitä odottaakaan. Kuvastakin voi päätellä, että kainaloissa on vähän ylimääräistä tilaa. Kuvausta varten puin tosin alle vain spagettiolkaintopin, kun taas käytännössä käytän alla vähintäänkin lyhythihaista T-paitaa, joten kainaloihin tulee paidasta lisää täytettä. Pääntiekin on aika avara ja valuu helposti alas lisäten ryttyä kainaloon, mutta sekin ongelma poistunee hihallisen aluspaidan myötä. Hihoista neuloin tarkoituksella ylipitkät; jos kyllästyn niihin, ne on helppo lyhentää, kun hihat on neulottu muun takin tavoin ylhäältä alaspäin.

Takin juju on varmaankin ensisijaisesti nuo isot etukappaleet, jotka alkuperäisissä mallikuvissa laskeutuvat kauniisti laskoksille. Minun päälläni takki näyttää auki pidettynä lähinnä muutamaa numeroa liian suurelta vaatteelta, joten luultavasti pidän tätä ensimmäisen kuvan tapaan kiinni. Neulojalla on neulojan ratkaisu: koivuinen sukkapuikko toimii aivan hyvin myös villatakin kiinnittimenä. Tähän kävisi kyllä loistavasti monenlaiset huivineulatkin.

Neulomisprosessi oli välillä aika takkuinen, vaikka pidin langan rouheasta tunnusta ja ihanan eläväisestä väristä. Yllättäen rouheudestaan huolimatta takki ei kutita paljaallakaan iholla; minulla tosin ei ole erityisen herkkä iho. Tällä kokemuksella uskallan ehkä jatkossakin neuloa jotakin isompaa ja kenties ohutta itselleni.

Aapeli ja mitä kaikkea olenkaan unohtanut

Tähän asti olen tunnollisesti kuvannut ja blogannut käytännössä kaikki käsityöni, ne rumimmat, epäonnistuneimmat ja pienimmätkin. Ote on alkanut kuitenkin viime aikoina lipsua. Ensin jäi kuvaamatta mustasta DROPS Big Merinosta anopille neulomani Vertigo - wham bam thank you lamb! -setti, siis samanlainen, jonka jo neuloin hänen tyttärentyttärelleen. Siitä tuli ihanan pehmoinen ja letkeä, mutta anoppi poikkesi ovellamme ennen kuin ehdin edes pohtia, miten saisin setin kuvattua.

Sittemmin neuloin Petäjä-sukat kuopukselle mustasta Nallesta, jota jo kertaalleen moitiskelin. Kyseiset sukat ovat kyllä edelleen tallessa ja jokaöisessä käytössä, mutta kuvaaminen on jäänyt ja nythän ne ovatkin jo niin nyppyiset ja nuhjaantuneet, ettei viitsi julkisesti esitellä. 48 silmukalla ja 2,5 mm puikolla tuli kuitenkin sopivat ja mieluiset sukat, ja varsikin on sen verran pitkä, että pyjamanlahje pysyy koko yön kurissa. Hassu poika tuo kuopus, nukkui ennen pelkissä pikkupöksyissä, mutta on sittemmin ottanut yöpukeutumisessaan mallia äidistään...

Ettei postaus jäisi pelkäksi kuvattomaksi jaaritteluksi, esiteltäköön myös Suuren Sukkahaasteen helmikuun haastesukat. Helmikuussa oli määrä aloittaa sukat, joissa on helmiä, tai vaihtoehtoisesti neuloa jokin Ullassa julkaistu neulemalli. Minä en edes harkinnut helmiä, joten suunta kävi suoraan kohti Ullan ohjearkistoa.

Malliksi valikoitui Aapeli, langaksi neulojatoverin lahjoittama turkoosi Seiskaveikka. Neulon Seiskaveikkaa normaalisti 3 mm puikolla, mutta koska ohjeessa on vain 48 silmukkaa varressa ja 44 terässä, päätin valita puoli milliä paksumman puikon tavoitteenani saada aikaan miesten sukat. Vaan naisten kokoahan nämä taitavat olla kaikesta huolimatta, arvioisin sukkien sopivan parhaiten numeroa tai paria omaa koon 37-38 jalkaa suurempiin koipiin. Sen verran muokkasin ohjetta, että tein perinteisen hollantilaisen kantapään sijaan ranskalaisen ja kiepautin toisessa sukassa palmikonkierrot peilikuviksi. Tykkään kyllä lopputuloksesta ja vähän yllättäen myös väristä, joten hyvä, että sukat ovat itselleni selvästi liian suuret. Nämä nimittäin menevät johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen, mahdollisesti Hyvän Mielen Sukiksi.

Jospahan tuo lipsuminen ei jäisi tavaksi. Ilman blogia nimittäin unohtaisin vähintään puolet kaikista tekmistäni käsitöistä. Aina välillä on mukava selailla omaa käsityöhistoriaansa ja nähdä jopa jonkinlaista kehitystä.

P.S. Vuoden ensimmäinen Ulla ilmestyi sunnuntaina. Siellä on myös minun Xeranthemum-myssyni ohje.

Olen käyttänyt kuvan mallimyssyä melko ahkerasti talven aikana ja pidän siitä kovasti. Lankana käyttämäni Primavera on rakenteeltaan todella joustavaa merinovillan ja silkin sekoitetta, joten ohjeen mukaisella tiheydellä neulottuna myssystä tulee varsin löysä. Minua isopäistä se ei haittaa, mutta joku pienipäisempi saattaa menettää hermonsa hukkuessaan myssyynsä...

Pirtee peike ja muita sytomyssyjä

Koko sytomyssyilyurani on perustunut kanssaneulojien lahjoittamiin lankoihin. Niinpä virkkaamieni ja neulomieni hattujen värit ovat määräytyneet sen mukaan, mitä lankoja milloinkin on ollut käytettävissä. Tämän  vuoden alkupuoliskon saldo on kovin valko-beige-ruskea sekä sininen.

Viimeisimmässä neulojatoverin lankalahjoituserässä oli pari kerää "pirteetä peikee" Red Heartin Soft Cottonia. Päätin beigen kaipaavan jonkinlaista mallineuletta piristyksekseen, joten nappasin jonostani LuAnn Chemo Hatin ohjeen. Ohje on worsted/aran-vahvuiselle (219 m / 100 g) tekokuitulangalle, suosituspuikkokokoina 3,5 mm ja 3,75 mm. Aloitussilmukoita olisi kuulunut olla 132. Noilla spekseillä minä olisin saanut aikaan lähinnä lasten kokoisen neulepaidan vartalo-osan, joten käytin omaa harkintaa: valitsin selvästi ohuemmalle langalleni 2,5 mm puikon ja vähensin silmukoita 120:een. Fiksu veto, sillä nyt tästä hatusta tuli passeli sellaiseen keskimittaiseen päähän.

Beige Soft Cotton näytti kivalta tummanruskeiden DROPS Safranien vieressä, joten päädyin kokeilemaan näiden kahden yhdistämistä. Toiseen myssyyn neuloin tasalevyisiä, nurjilla kerroksilla rajattuja raitoja, toiseen kikkailin jokaiseen ruskeaan raitaan leveämmän läiskän lyhennetyin kerroksin. Myös jälkimmäisessä myssyssä raidat on rajattu nurjin kerroksin. Nämäkin löysähköt myssyt neuloin 2,5 mm puikolla, silmukoita taisi olla aluksi satakunta, reunuksen jälkeen vähän enemmän.

Samassa lahjoitussatsissa oli myös kerä vaaleansinistä Tennesseetä. Siitä pyöräytin ensin 3 mm puikolla melko pienen pipon 100 silmukalla ja Matleenan postauksesta bongaamallani joustinmallineuleella, joka tosin ei kuvassa näy kummoisestikaan sopivan mallipään puutteen vuoksi. Koska jo pieni piponen nieli puolikkaan kerän, päättelin tarvitsevani loppukerälle kaverin, jotta saisin vähän isomman hatun aikaiseksi. Raitamyssyn neuloin päälaelta aloittaen, tummempi raitalanka on jotakin selvästi ohuempaa mysteeripuuvillaa. Kevään trendijuttu, raitojen rajaaminen nurjilla kerroksilla, tunki tähänkin myssyyn.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on Vertigo, joka on tällä kertaa alkuperäisestä aina oikein -neuleesta poiketen osittain sileää. Lankana käytin kaksinkertaista Novita Bambua (sitä vanhempaa laatua), puikkona 4-millistä. Ihanan pehmoinen, vähän paksumpi myssy, ja sektorit erottavat nurjat kerrokset korostavat mukavasti tavallisuudesta poikkeavaa neulesuuntaa.

Nyt on taas lahjoituslangat neulottu pieniä jämiä lukuunottamatta ja ihan hyvä niin, sillä taisin saavuttaa ainakin hetkellisesti kylläisyyspisteen myssyneulonnassa. Vaan eiköhän se into taas kesän tullen palaile, ja sitä odottelee laatikossa jämien lisäksi naapurilta saatuja ja itse vaihtokaupoilla hankittuja lankoja.

Tutkielma viivoista

Minun on kai turha enää sanoa mitään raidoista ja aina oikein -neuleesta. Parasta vain esitellä seuraava raitahuivi.

Tämä on Veera Välimäen Stripe Study Shawl, 3 mm puikolla turkoosista Schoppel-Wollen Admiralista ja petroolista Cascade Yarnsin Heritagesta neulottu epäsymmetrinen huivi. En ole perinteisesti sinisten sävyjen suuri ihailija, mutta tässä yhdistelmässä on sitä jotakin. Ehkä se on tuo petrooli, joka minua houkuttaa aina vain enemmän, ja turkoosi raikastaa sitä mukavasti. En ole lainkaan varma, osaanko käyttää näin kirkasta (sinistä) väriä sisältävää asustetta, mutta lupaan ainakin yrittää.

Huivin muoto on metka; viistosti otetussa kuvassa mittasuhteet ovat tosin pahasti vinksallaan. Todellisuudessa tuo leveämpien raitojen puolisko on todella pitkä, mikä helpottaa huivin pukemista. Yleensä en viitsi pingottaa aina oikein -huiveja, mutta tämä oli poikkeus: kastelin huivin läpikotaisin ja levittelin kylppärin lattialle kevyesti muotoillen. Huiville tuli reilusti lisää mittaa ja se rentoutui mukavasti, ja samalla pystyin vaikuttamaan jonkin verran lopulliseen muotoon.

Veera Välimäen monessa mallissa on yksinkertaista neroutta, niin tässäkin. Ei kahta ilman kolmatta (sarjan ensimmäinenhän oli Different Lines), mutta trilogian täydentävä Varjo ei ainakaan toistaiseksi houkuttele epäkäytännöllisen oloisen muotonsa vuoksi. Nähtäväksi jää, innostunko joskus Color Affectionista.

Rakkaudesta raitoihin

Neuloin tammi-helmikuun vaihteessa kiihkeästi sytomyssyjä saadakseni sairaalalle toimitettavan pussin täyteen ennen ystävänpäivää. Siltä tuotantolinjalta ovat myös nämä myssyt.

Vaaleansininen Vertigo 4 mm puikolla Gjestal Fønista ja raidallinen myssy 3 mm puikolla Marks&Kattensin SommarGarnista tummansinisin jämälanka-Tennessee-raidoin, malli omasta päästä.

Pitkäresoriset myssyt on neulottu 2,5 mm puikolla tummanruskeasta DROPS Safranista ja turkoosista SandnesGarn mandarin naturellista. Resorissa on silmukoita 100, raitaosassa 120.

Olen selvästi siirtymässä sytomyssyilyssä istuvista pipoista löysempiin myssymalleihin. Päätin kuitenkin neuloa välissä yhden päänmyötäisemmänkin pipon.

Tähän sain kulutettua lopun vaaleansinisen Fønin, keskisininen on SommarGarnia, jota jäi vielä palleroinen raidoiksi johonkin toiseen myssyyn. Testasin myssyä kuopukseni 55-senttiseen päähän ja totesin sen minkä tiesinkin: olen syvien pipojen ystävä. Sytomyssyissä se lienee vain eduksi, sillä syvä myssy peittää koko kaljun ja lämmittääkin enemmän.

Nämä neulotut myssyt ovat kyllä ihanan pehmeitä. Raidallisiin myssyihin on helppo upottaa jämälankoja, ja värejä on hauska yhdistellä. En edelleenkään suuremmin rakasta sitä, miten eri väriset langat välillä sotkeentuvat toisiinsa, mutta olen oppinut sietämään sitä koko ajan paremmin.

Sytomyssyjä ja muita hyväntekeväisyysneuleita tehdessäni pohdin usein, miksi vuosi toisensa jälkeen neulon niin paljon annettavaksi muille. Ehkä se on jonkinlaista tarvetta olla hyödyksi ja iloksi edes jollakin tavalla. Olen kovasti kärsinyt äitinä ja vaimona (ja ehkä myös sisarena, tyttärenä ja ystävänä) riittämättömyydentunteesta, siitä, että joku muu osaisi hoitaa nämä pestit paljon minua paremmin. Mustimpina aikoina olen ajatellut olevani enemmän taakka kuin ilo lähipiirilleni. Toisaalta entisessä työssäni oli vaikea nähdä työn merkityksellisyyttä kenenkään ihmisen elämään. Kun elämäni on kietoutunut niin voimakkaasti työn, perheen ja harrastuksen ympärille, on kai ollut luonnollista hakea merkityksellisyyden kokemusta sieltä, mistä se on ollut helpoiten saavutettavissa. Ajatus siitä, että minulla on jokin keino tuoda iloa, valoa ja lämpöä jonkun toisen, kenen tahansa elämään, on saanut minut osallistumaan aina uudelleen hyväntekeväisyystempauksiin. Eikä sovi väheksyä sitäkään, että hyväntekeväisyyskeräykset mahdollistavat kaiken tämän maanisen neulomisen: ilman keräyskohteita hukkuisin itselleni tarpeettomiin käsitöihin ja joutuisin pian lopettamaan koko harrastuksen...