perjantai 28. toukokuuta 2010

Aaltoilevaa raitaa


Jämäkuun lähestyessä minulla oli yksi suunnitelma ylitse muiden: virkata aaltoileva kassi mustista ja luonnonvalkoisista virkkuulankojen lopuista, jotka olin aikanaan saanut ystävältäni ja jotka ovat reilusti yli 20 vuotta vanhoja. Kaiken odotuksen jälkeen kassin virkkaaminen olikin yllättävän työlästä, mutta valmista tuli pikkuhiljaa muiden pienten käsitöiden ohella.



Pohjan malliin on otettu ideaa ET-lehden kesäkassista, mutta kokonaisuudessaan kassi on pienempi ja mittasuhteiltaan erilainen: suhteessa korkeampi ja pidempisankainen. Aikaisemminhan olen virkannut vastaavan, vähän isomman kassin. Tällä kertaa tein kantohihnan hieman eri tavalla, joten niistä tuli aidosti symmetriset. Lankoja kului 2 mm koukulla virkattuna yhteensä 70 g. Olen tyytyväinen, vaikka kassin käyttäjästä ei ole toistaiseksi mitään tietoa.


Jämäkuu innoitti neulomaan vielä yhden pipon, joka lähtee Hepsin kautta Kymenlaakson sytomyssykampanjaan. Koska tuo kampanja on kesäkuun loppuun saakka, taidan odotella, josko kaveriksi neuloutuisi vielä toinenkin puuvillainen pipo.



Pipo on vanha tuttu Odessa (Rav-linkki) ja se on neulottu mustan Tennesseen ja tummansinisen Steinbach Wollen (100 % puuvillaa molemmat) lopuista 3 mm puikolla aivan ohjeen mukaan. Lankoja kului yhteensä 50 g, mutta vielä niistä jäi pikkuruiset nöttöset jäljelle. Todellisuudessa tuo sininen on muuten tummempi eikä erotu mustasta noin selvästi. Jostain syystä luonnonvalossakin kuvattuna vanha kameramme korostaa värejä väärin, vaikka tällä kertaa valitsin asetuksista auringonpaisteen.

tiistai 25. toukokuuta 2010

SYT-ompeluksia


Olen jatkanut harrastustani Satunnaisen Ystävällisen Teon merkeissä. Käsistäni on lähtenyt pääasiassa itselleni tarpeettomia materiaaleja, mutta innostuin myös ompelemaan jokusen lopputuotteen lähetettäväksi.



Kolmanteen Buttercup Bagiin kului käytännössä loput tuosta mustavalkoisesta kankaasta, jonka MinnaN on siis alunperin hankkinut omaa olkalaukkuaan varten. Muutenkin tarvikkeet ovat samat kuin kahdessa edellisessä Buttercupissa: vuorina vanhaa lakanaa, nappi purkukamaa (tässä napissa näkyi lukevan Esprit).


Lapasesta karannut -blogin Teisa ilmaisi halunsa vastaanottaa kestopikkuhousunsuojia. Niinpä ompelin hänelle niitä kahdeksan kappaletta kokeiluun



Koska tarve oli ohuille suojille, joissa ei tarvinnut olla kosteussulkua, ompelin kaikkiin toiselle puolelle kirpparilta vuosia sitten ostamaani ruutuflanellia, toinen puoli on aikoinaan vaippaompeluihin Myllymuksuilta ostamaani kakkoslaatuista bambucollegea. Jälkimmäinen kangas osoitti karvaasti kakkoslaatuisuutensa vaippakäytössä: se kutistui esipesun ja -rummutuksenkin jälkeen todella paljon pesuissa. Niinpä pesin jämätilkut vielä kerran 60 asteessa ja rummutin froteepyyhkeiden kanssa siinä toivossa, että saisin kankaan kutistumaan melko lähelle lopullista mittaansa. Imuina näissä pikkuhousunsuojissa on hyvin ohuelti flanellia (kerros tai pari) tai paksua harsoa, kiinnityksenä metallinepparit.


Kaarevien reunojen saumurointi oli taas vähän hakusessaan etenkin, kun toinen kangas jousti (bambucollege) ja toinen ei (flanelli), mutta eiköhän näistä ihan käyttökelpoisia tullut. Mikä parasta, keksin viimein hyötykäyttöä tuolle bambucollegen jämälle. Vielä sitä jäi pieniä tilkkuja, joista voisi ommella vaikkapa liivinsuojia, mutta siihen hommaan en taida viitsiä enää ryhtyä, kun en ketään imettävääkään tunne.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Saniaispolku-kämmekkäät


Jo aikaa sitten yksi työkavereistani pyysi, voisinko neuloa hänen siskontyttärelleen kämmekkäät, maksua vastaan toki. Suostuin sillä ehdolla, että saisin neuloa ne jostakin omasta varastolangasta. Samalla sain luvan suunnitella mallinkin ihan itse. Syntyi Saniaispolku-kämmekkäät:



Nämä on neulottu naapurilta saadusta vyötteettömästä jämäkerästä, joka näppituntumalta vaikutti Zitron Kokonilta. Puikoissa mittaa 3 mm, silmukoita 40 ja pitsikuvio napattu Saniaispolku-sukista. Lankaa kului tasan 30 g, vielä siis jäi pieni 7 g nöttönen jäljelle tästä jämäkuun tuotoksesta. Toivottavasti ovat saajalleen mieluisat, itse ainakin olin tyytyväinen lopputulokseen. Niin oli esikoisenikin, joka olisi halunnut nämä itselleen. Lupasinkin neuloa hänelle omat, kevättakkiin sopivat kämmekkäät mahdollisimman pian.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Lisää jämäkuun kukkasia


Jääkiekon MM-kisojen alkusarjaa seuratessa piti olla jotakin todella suoraviivaista neulottavaa. Niinpä pyöräytin loputkin ensi joulun lahjat kuopuksen hoitotäteille.



Kahden pelin aikana syntyi kahdet Pocketbook Slippersit aroniavärjätystä sekä rusehtavan harmaasta Seiskaveikasta 5 mm puikolla.



Jalassa värit asettuvat tähän tapaan, koristeeksi virkkasin kaikkiin (myös niihin edellisiin, pelkästään aroniavärjätystä langasta neulottuihin) kukat peittämään ruman remminsauman. Lankaa kului yhteen tossupariin vajaat 65 g kukkineen päivineen. Eivät nämä vieläkään mitkään suosikkitossut ole, mutta saavat kelvata joululahjoiksi hoitotäteille, joiden olen nähnyt käyttävän töissä varsin persoonallisiakin villatöppösiä ja joiden jalan kokoa en tiedä.


Lämpimien kelien tultua en ole tuntenut enää minkäänlaista vetoa villalankoihin enkä oikeastaan neulomiseen ylipäänsä. Puuvillan virkkaaminen kiinnosti vielä sen hetken, kun pyöräytin lopuista viidestä grammasta  luonnonvalkoista langanjämää keto-orvokin kirjasta Virkkaa tähtiä.



Toteutin samalla visioni pellavaisesta käsityöpussukasta, jonka koristelisin pitsillä tai jollakin virkkauksella. Tämän pussin ompelin naapurilta saadusta pellavaverhon jämästä, varastoistani löytyi vielä sopiva pätkä luonnonvalkoista anorakinnyöriäkin pussinsuuhun. Värit ovat oikeasti lämpimämmän kellertävät, jostain syystä kamerani halusi toistaa värit todellista harmaampina, vaikka yritin kokeilla kaikenlaisia säätöjä, joita vanhasta kamerasta irtosi. Pussi matkasi vastalahjaksi neljästä eebenpuisesta sukkapuikosta, jotka olivat jääneet käyttäjälleen tarpeettomiksi yhden puikon katkettua. Minähän tunnetusti neulon nykyään lähes kaikki sukat neljällä puikolla, joten minulle neljä puikkoa on jo täysi setti.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Jääkukka-huivi


Toinenkin esikoisen iltapäiväkerhon ohjaajista saa läksiäislahjaksi huivin. Tämä valmistui jo huhtikuun puolella, mutta motivoiduin pingottamaan sen vasta parisen viikkoa myöhemmin.



Huivin mallina on Jääkukka Ullasta, mikä istuukin minusta Tessilta lunastetun villa-pellavasekoitteen huurteiseen värimaailmaan oikein mainiosti. Koska lankaa oli jäljellä noin 65 g ja olin saanut samaisesta määrästä 4 mm puikolla aikaan Shetland Trianglen, jossa oli 10 keskuskaaviotoistoa, laskeskelin silmukkamäärien perusteella langan riittävän seitsemään Jääkukan keskuskaaviotoistoon. Hiukan yllättäenkin lanka riitti hyvin reunakaavioon ja sitä jäi viitisen grammaa ylikin. Kokoluokka on jokseenkin sama kuin Shettiksessä, noin 160 x 80 cm.


Koska en osaa päättää, kumpiko kerhotäteistä saa Jääkukan ja kumpi Shettiksen, ajattelin paketoida huivit lahjapaperiin ja esikoinen saa antaa lahjat summamutikassa. Aikaisemmin esitellyissä korteissa on kyllä nimet, mutta summittaisuuden maksimoimiseksi kortteja ei ole tarkoitus kiinnittää lahjapaketteihin vaan antaa erillään. Toivottavasti huivit kelpaavat, itse olen näihin oikein tyytyväinen.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Jämähtävä toukokuu


Toukokuu on jämäkuu, joten niissä merkeissä on vietetty parisen viikkoa. Neuleplääh on vaivannut jo useamman viikon (pari edellistä pipoakin tuli neulottua lähes vastentahtoisesti), joten olen heilutellut laiskanlaisesti virkkuukoukkua. Jämälankavarastoni on melko pieni, joten niin ovat jokseenkin vaatimattomat lopputuotteetkin.



Starburst Hotpad on virkattu 3 mm koukulla vaaleankeltaisen Tennesseen ja vihreän Mandarin Petitin jämistä, molemmista olen aikaisemmin neulonut sytomyssyn. Myssyistä tosin vihreä on vielä esittelemättä täällä blogissa, sillä siitä kirjoitin ohjeen tulevan kesän Ullaa ajatellen. Tämä pannunalunen saanee kelvata esikoisen opettajan kevätlahjaksi.


Ystäväni pyysi minua virkkaamaan hänelle "kaikenlaisia kukkia koristeiksi käsitöihin". Hän kyllä neuloo ja ompelee, mutta virkkaaminen jostain syystä tökkii. Minä taas rakastan kukkien virkkaamista, joten tartuin pyyntöön heti.



Ensimmäinen satsi on melko säälittävä, sillä halusin ensimmäisenä eroon pienistä pätkistä lilaa Cotton Garden Violaa (tästä virkkasin ennen joulua verkkokassin) ja jotakin tuntematonta valkoista virkkauslankaa. Pikkukukat ovat perusmallisia omasta päästä. Vasemmanpuoleisin punakirjava kukka on sama kuin edellisen postauksen Urbaanissa Turbaanissa eli daalia kirjasta 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin, lankana sekalaisia villalanganpätkiä. Beige-vihreä on sekin omasta päästä, ohuin virkkaus puolestaan modattu päivänkakkaramedaljonki samasta kirjasta kuin daalia. Tämän päivänkakkaramedaljongin pidän itse, ajattelin koristella sillä pellavaisen käsityöprojektipussin, joka tosin muuten on vasta ideoinnin asteella.


Yhden isommankin kukan virkkasin ystävälleni annettavaksi:



Kukka on unikko kirjasta 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin, tosin muokkasin vihreitä verholehtiä itselleni mieluisemmiksi. Lankoina oli erinäisiä puuvilloja 3 mm koukulla virkattuna. Kokoa ja painoa tälle kukalle tuli melkoisesti, joten en ole ihan varma, soveltuuko tämä koristeeksi edes laukkuun saati mihinkään vaatteeseen, mutta siirrän sen asian miettimisen suosiolla ystäväni murheeksi.


Tarvitsin myös uuden kasvojenpesusienen:



Tuttu Spiral Scrubbie valmistui 4 mm koukulla vihreän DROPS Parisin ja beigen Novita Olivian jämistä, molemmista olen aikaisemmin neulonut myssyjä/pipoja. Värikombinaatio oli oikein onnistunut, mutta vähän turhan tuhti tämä on. Pesusieneen voisi käydä paremmin ohuehko tekokuitulanka, sillä eihän sienen itsessään tarvitse vettä juuri imeä, oleellisinta on sopiva pehmeys-/karkeusaste.


Tällä hetkellä näyttää siltä, että käsistä karkailee vain näitä pieniä ja vielä pienempiä tekeleitä, sillä minua vaivannut neuleplääh on uhkaavasti muuntumassa yleiseksi kyllästymiseksi käsitöihin. Tunne on aika erikoinen reilun kahden vuoden lähes maanisen käsityöinnostuksen jälkeen, mutta eiköhän tämä ole yksiselitteisesti terve ilmiö...

tiistai 11. toukokuuta 2010

Pari pipoa


Sytomyssykauden jälkeen iski totaalinen pipoplääh. Ravelryn Kahelit-keskustelufoorumin Yhden vyyhdin ihme -haaste, jossa siis oli tarkoituksena kehitellä ohje jollekin yksittäiselle myyntierälle lankaa, sai minut kuitenkin tarttumaan vielä kerran kierrepipon malliin.



Kerä Tikrunmamilta peräisin olevaa Novita Woolia neuloutui pikkuhiljaa 3 mm puikolla noin koon 54 myssyksi, jonka avulla sain lopulta mallista sellaisen kuin halusin ja josta on nyt myös kirjoitettu ohje nimellä Urbaani turbaani. Ohje on kylläkin kirjoitettu Zitron Kokonille, sillä haastekisassa oli tarkoitus saada aikaan yhdestä kerästä/vyyhdistä nimenomaan aikuiselle sopiva vaate tai asuste - tämä Woolista neulottu sopii paremmin lapsen päähän. Mallia on tosin varsin helppo muokata erilaisille langoille ja puikoille sopivaksi, kunhan vain ymmärtää mallin yksinkertaisen periaatteen.


Tämä nimenomainen vihreä Urbaani turbaani on koristeltu 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin -kirjan "daalia"-mallilla jämälangoista virkatulla kukalla. Pipo lähtee 6-vuotislahjaksi ystäväni tyttärelle elokuussa.


Esikoisen pää on kasvanut niihin mittoihin, että hänelle käy samat pipot kuin minulle. Niinpä eräänä päivänä huomasin, että meillä on vain yksi ohut pyöräilykypärän alle sopiva pipo, jonka esikoinen itseoikeutetusti sai ottaa käyttöönsä. Paleltuani yhden lyhyen pyörämatkan ilman pipoa päätin vääntää vaikka väkisin jonkinlaisen päänsuojan itsellenikin.



Naapurilta saatu musta Novita Tennessee -kerä oli jo pari-kolme kertaa käynyt melkein valmiina pipona, mutta joutunut puretuksi takaisin kerälle. Tällä kertaa päätin saattaa projektin katkeraan loppuun saakka. Syntyi 3 o, 2 n -joustinneulepipo 3 mm puikolla ja 120 silmukalla; päälakikavennuksista tein tuollaiset vähintäänkin omituisesti vinkuroivat. Lankaa kului tähän todella syvään pipoon 65 g - ja se tuli jo testattua oikein toimivaksi pyöräilykypärän aluspipoksi. Eiköhän tätä tule muutenkin pidettyä puistoillessa, sillä ihan mitä tahansa en raaski pihahommissa ja lasten kanssa ulkoillessa käyttää.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äitienpäiväkortteja


Olen etuoikeutettu, kun sekä äitini että anoppini ovat kertakaikkisen mukavia ihmisiä. Tänäkin vuonna halusin muistaa heitä omatekoisillä korteilla.



Anopin kortti on vihreäsävyinen ja siinä on tuo virkattu Fan Bookmark ripustettuna hännästään korttiin leikattuun loveen. Anoppi on kova lukemaan, joten hän voi halutessaan ottaa kirjanmerkin oikeaankin käyttöön - tai jättää sen koristeeksi korttiin. Ruusu on väkerretty paperinarusta, siskoni oli käynyt ottamassa oppia taitokeskuksen ystävänpäiväaskarteluillassa ja jakoi mallin salat kanssani.



Äidille rakentelin ruskeasävyisen kortin, tuo pikkuvirkkaus oli jo valmiina odottamassa sopivaa kohdetta. Muut materiaalit ovat myös kaapista löytynyttä ja osin kierrätettyä. Ruskealle pohjalle oli tarkoitus kirjoittaa jotakin ("Äidille" tai päivämäärä), mutta en löytänytkään kätköistäni valkoista tussia.


Innostuin paperinaruruususta siinä määrin, että näpertelin niitä useammankin ja kehittelin yksinkertaisen kortin niiden ympärille.


 


Esikoisen iltapäiväkerhon tädit saavat huivien lisäksi tällaiset pikkukortit, pohja on samaa vihreänsävyistä pahvia kuin anopin äitienpäiväkortissa, päälle on liimattu kimaltelevaa koristepaperia (molemmat muistaakseni Eijalta saatuja). Tein myös esikoisen opettajalle ruusukortin, mutta siitä tuli niin yltiöhempeä, että taidan tehdä sen kokonaan uusiksi. Niin kamala siitä oikeastaan tuli, etten kuvaakaan suostu julkistamaan...


Kummipoikani 14-vuotissynttäreillekin tein kortin. Teini-ikäisille pojille onkin melko haastavaa miettiä sopivaa korttikompositiota, tällä kertaa päädyin mustan ja harmaan liittoon.



Mustalla pahvilla on harmaata kuviopaperia (tämä karhusoiro on peräisin yhden pahvinipun vyötteestä), rikkinäisen vetoketjun puolikas ja harmaata satiininauhaa. Ei mikään taiteen riemuvoitto, mutta kelvatkoon.


Näiden korttien myötä toivotan kaikille äideille ja äidiksi toivoville onnellista äitienpäivää!

perjantai 7. toukokuuta 2010

Palkintoja jämäblogiin


Lupasin ommella Jämäblogiin jonkun palkinnon "jämäilyhengessä" eli niistä materiaaleista, joita omissa varastoissani sattuisi olemaan. Alkuperäinen ajatukseni ommella jonkinlainen kangaskassi tai projektipussukka oli varsin epämääräinen, kunnes törmäsin Buttercup Bagin ohjeeseen.



Jo ensimmäisessä versiossa sooloilin ompelujärjestyksen osalta, kantohihnakin on ommeltu vuorin ja päällikankaan väliin eikä koko laukun päälle kuten alkuperäisessä mallissa. Magneettilukkoa tai tukikangasta minulla ei ollut, joten laukku koostuu vain Ikean tukevasta puuvillasta, jonka MinnaN ystävällisesti lahjoitti minulle ommeltuani hänelle tämän kassin, sekä vuoriksi kelpuutetusta vanhasta lakanasta. Malli oli niin helppo ja hauska tehdä, että tein vielä samana päivänä toisenkin kassin.



Kakkosversioon lisäsin kokeilun vuoksi nappikiinnityksen, muutoin tämä on täsmälleen samanlainen kuin ensimmäinen. No jaa, kankaan kuvion kanssa en lähtenyt kikkailemaan, sillä nuolikuvot kulkivat kankaassa enemmän tai vähemmän vinossa langansuuntaan nähden.


Mittailin lopun kankaan riittävän paitsi kolmanteenkin Buttercup Bagiin, myös simppeliin tarvikepussukkaan. Kolmatta kassia en sentään putkeen ommellut, mutta tarvikepussukan tein kokeilun nimissä.



Pussukka on vuoritettu, tällä kertaa keksin mielestäni järkevän tavan kiinnittää vetoketjunkin niin, että sain tikattua vuorin ja päällisen siististi kerralla. Vuoritus on siis toteutettu niin, että kaikki saumavarat ovat näkymättömissä, sisällä toki näkyy laiskasti ompelukoneella kiinni ommeltu kääntöaukko. Materiaalit ovat samat kuin laukuissa, vetoketju näkyi olevan purkutavaraa, sillä vetimessä luki Adidas. Vetoketju on 15 cm pituinen, joten tuollainen juuri ja juuri Buttercup Bagiin sopiva pussukka tästä tuli.


Vielä ei ole tietoa, mihin kategorioihin nämä ompelukset Jämäblogissa menevät ja millä kokoonpanolla. Olisiko tässä kolme palkintoa vai yhdistäisikö tuon tarvikepussukan toisen kassin kanssa vähän isommaksi palkinnoksi. Nähtäväksi jää, ompelenko kankaanlopusta vielä kolmannen samanlaisen kassin - ja lahjoitanko senkin jämäpalkinnoksi tai SYTiksi vai jemmaanko myöhempiä lahjatarpeita varten.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Harry Potter -viitta


Vappuaattona esikoisen koulussa järjestettiin karnevaali, jonne sai pukeutua johonkin naamiaisasuun. Harry Potter on ollut viime viikkoina kova sana niin äänikirjoina kuin tietokonepelinäkin ja onpa esikoinen ensimmäisen Potter-elokuvankin katsonut, joten kysäisin, haluaisiko hän olla karnevaalissa Harry Potter. Lupasin, että voisin jonkinlaisen viitan ommella rekvisiitaksi. Siitä se ajatus sitten lähti.


Minulla oli hämärä muistikuva, että jossakin Suuressa Käsityölehdessä olisi valmis viitan kaava. Yllätys oli aikamoinen, kun löysin kaavat "englantilaisen velhokoulun oppilaan" viittatakkiin (SK 3/2004)! Suuri koko oli tosin 128/134, mutta arvelin selviäväni pelkällä helman ja hihojen pidennyksellä. Innostus vain kasvoi, kun löysin varastoistani sopivaa (ja muuten aivan turhaa) mustaa tekokuitukangasta - naapurin lahjoittamaa tottakai -, jota oli silmämääräisestikin arvioituna vähintään riittävästi. Yhdessä illassa syntyi itse viitta.



Ohjeessa viitan rintataskussa oli jonkinlainen vaakuna ja kun kyselin esikoiselta tarkennusta, hän kertoi sen olevan Rohkelikon tupavaakuna. Sellaiseen minulla ei ollut materiaaleja, joten tein rohkeasti SYT-toiveen Kaheleille. Heti seuraavana päivänä postiluukusta kolahti siirtokuvakalvolle printatut neljä Rohkelikko-vaakunaa, jotka siirsin samantien ohjeiden mukaisesti tukikankaalla vahvistetulle lakanakankaalle.



Laatu oli hämmästyttävän hyvä huomioiden sen, että alkuperäinen kuva oli napattu netistä ja printattu siirtokuvakalvolle. Jo tässä vaiheessa aavistelin roolivaatteen onnistuvan yli odotusten.



Leikkasin omatekoisesta kangasmerkistä vaakunaosan jättäen reunoille hieman mustaa ja applikoin merkin koneella viitan rintataskukappaleeseen. Applikointi onnistui heti ensimmäisellä kerralla riittävän hyvin, joten pääsin ompelemaan taskun viittaan. Jäljelle jäi siis vielä kolme käyttökelpoista Rohkelikko-kangasmerkkiä myöhempiä tarpeita varten.


Rooliasu täydentyi blogimiehen vanhoilla silmälaseilla, joista poistettiin linssit, sekä blogimiehen puusta vuolemalla taikasauvalla. Kulmakynällä piirrettiin otsaan salamanmuotoinen arpi ja viitan alle puettiin puna-ruskea-raidallinen kauluspaita. Esikoinen ei ollut uskoa silmiään, kun katseli peilikuvaansa, niin autenttiselta (joskin vaaleatukkaiselta) Harry Potterilta hän meistä näytti.


Minä olen paitsi iloinen ja onnellinen lapseni puolesta, myös hämmentynyt ja ihmeissäni siitä, miten pyyteettömän avuliaita ja ihania ihmisiä käsityöharrastajat ovatkaan. Rohkelikko-vaakuna kruunasi ehdottomasti roolipuvun ja tapa, jolla se saatiin niin nopeassa aikataulussa, on oiva esimerkki virtuaalisen käsityöyhteisön voimasta ja halusta auttaa ja ilahduttaa.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Pieni on kaunista


Virkkauslankapussissani pyöri pitkään ystävältä saatua Coats Mercer Crochet Cotton #40:a, varsin ohutta merseroitua puuvillalankaa, jolle en tahtonut millään keksiä mitään sopivaa projektia. Lopulta muistin nähneeni Ravelryssä kauniin virkatun kirjanmerkin, jonka ohjeen totesin onnekseni ilmaiseksi.



Fan Bookmark syntyi melko mitättömästä määrästä edellä mainittua lankaa 1,00 mm koukulla. Oikeammin kirjanmerkkejä syntyi saman päivän aikana kolme - ja seuraavana päivänä vielä mustasta Sternzwirn 20/3 -polyesterlangasta yksi lisää, niin paljon innostuin helposta ja kauniista mallista. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun virkkasin näin pienellä koukulla, joten lopputulos ei ollut aivan tasalaatuinen, mutta sekään ei himmentänyt intoa. Ennen kuvan ottoa en malttanut edes silittää (saati tärkätä) virkkuuta, mutta yllättävän sileä ja siisti se on ilmankin. Lähetin tällaiset kirjanmerkit Seijasiskolle ja Matleenalle kiitokseksi alkuperäisen Sytomyssykampanjan ideoinnista ja toteutuksesta; itse lähetin OYSin kampanjaan 20 myssyä juuri Seijasiskon kautta. Kolmannen valkoisen kirjanmerkin saa esikoisen opettaja kevään päätteeksi, musta jää lahjalaatikkoon odottamaan sopivaa kohdetta.


Kuvausrekvisiittana on muuten Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia. Niin moni oli Larssonin trilogiaa minulle kehunut, että vannoutuneena dekkarifanina päätin lainata ensimmäisen osan blogianopin kirjahyllystä. Minulle tämä kirja ei kuitenkaan avautunut samalla tavalla kuin niin monelle muulle. Minusta se oli ihan OK, mutta mikään (kieli, sisältö tai henkilöhahmot) eivät tehneet minuun mitään ylivertaista vaikutusta. Vain Lisbeth Salanderin jatkokohtalo kiinnostaa sen verran, että ajattelin selailla toisen ja kolmannenkin kirjan läpi sitten joskus, jos ne sattuvat eteeni helposti tulemaan.