maanantai 31. maaliskuuta 2008

Korjausompelua tilauksesta

Ystäväni kysyi, voisinko korjata hänen kesäkassinsa ja minä lupasin yrittää. Joku olisi voinut epäillä korjausprojektin mielekkyyttä, sillä kyseessä ei ollut mikään design-kassi, mutta minusta melkein mitä tahansa korjaamista kannattaa ainakin yrittää, mikäli vaihtoehtona on roskiin heittäminen ja uuden hankkiminen.



Ompelin siis yllä olevaan (oikeasti mustaan) kassiin uuden sisäosan. Kangas on luultavasti peräisin ajalta, jolloin päällystin tuttavani hylkäämän vuodesohvanrämän poikaystäväni [nyk. mieheni] ja minun ensimmäisen yhteisen kodin sohvaksi. Vetoketjut hyödynsin toki alkuperäisestä kassista. Projekti ei saa ketään huokailemaan ihastuksesta, mutta kyllä kassi on sentään (jonkun pakistanilaislapsen tekemää?) alkuperäistä parempi. Koska purkamiseen ja kokoamiseen kului puolisentoista tuntia tehokasta peliaikaa, laskettaneen tämä myös ihan oikeaksi käsityöksi. Ja jälleen kerran jokin kaapeissa marinoitunut kankaanpala löysi paikkansa tästä maailmasta.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Pääsiäisnäpertelyjen tuotoksia

Blogin päivitys laahaa pahasti jäljessä, sillä koneella istumiseen tuntuu olevan vielä heikommin aikaa kuin muihin ns. omiin puuhiin. Tässäpä kuitenkin viimein pääsiäislomailun aikana syntyneitä kädentuotteita (mikäli vuodatus niin suo, ensimmäinen bloggausyritys johti kirjoituksen katoamiseen bittiavaruuteen):




Stickatillbarbie-sivuston innoittamana (lämmin kiitos vinkistä Tikrun mamille) kaksi puuvillaista kesäpaitaa, vaalea tuntemattomasta langasta ja persikan/korallinvärinen Cottonellasta, molemmat muistaakseni 3,5 mm puikoilla tikattuja. Malli viehätti monessakin mielessä: se on helppo neuloa ylhäältä alaspäin, joten langan kuin langan voi neuloa aivan loppuun saakka, vaate on helppo pukea ja malli olisi varsin sievä (peittäähän se barbien rumat olkanivelet), elleivät lanka ja puikot olisi olleet liian paksuja tähän mittakaavaan. Hiuspanta on virkattu 1,75 mm koukulla samasta puuvillalangasta, josta bloggasin taannoin barbien peruspipon ja kaulaliinan.





Mekkoversiot samasta mallista: oranssi Cottonellaa ja reikäneule omasta päästä, valkoinen tuntematonta, kirpparilta ostettua tekokuitulankaa, jonka paksuus soveltui jo paremmin barbielle 2,5 mm puikoilla neulottuna. Kassi on virkattu 1,75 mm koukulla purkulankahuivista yli jääneestä langanjämästä.





Valkoisesta mekkolangasta saman mallin paitavariaatiot: puolipatenttia vasemmalla ja kauluskokeilu oikealla. Housuista puolestaan tuli silkan huolimattomuuden takia niin niukat, että sepaluksen kanssa joutui kikkailemaan ja vieläkin puettavuus on sitä laatua, että housut kelvannevat korkeintaan kuvausrekvisiitaksi. Olin myös unohtanut optimaalisen ompelujärjestyksen, joten harjoittelun piikkiin menevät täysin. Housuja on kuitenkin periaatteessa helppo ommella, joten harjoituskerrasta viisastuneena niitä voi ommella joskus vaikka sarjatuotantona useammasta kankaasta.

Eivätpä nämäkään barbienvaatteet mitään käsityötaidon riemuvoittoja ole, mutta eivätköhän ne lasten leikkeihin kelpaa. Minulla ainakin oli hauskaa vaatteita tehdessäni - ja kaikista esitellyistä langoistakin pääsin eroon. Tavoite tuli siis saavutettua monessakin mielessä.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Simppeleitä synttärikortteja

Ystäväni pojat viettävät viikonloppuna yhteisiä synttäreitä ja viime tingassa kävi ilmi, että meidänkin katraan olisi tarkoitus lähteä onnittelureissulle. Lahjoja hankitaan ystäväperheiden kanssa kimpassa, mutta kortit halusin tehdä kaikki itse:



Pojat 6v, 4v ja 1v saavat nämä kortit, joiden kuvat on revitty jo kertaalleen käytetystä lahjapaperista, ruskeat pohjat ovat blogissa jo esiteltyä säätiön juhlavuosikertomuksen kansipahvia ja keltainen pohja ihan aitoa (halpis-)korttipahvia. Kimalleliimaa piti rötvätä näihinkin - johonkinhan nekin on loppuviimeksi kulutettava. Keskimmäisen tekstit ovat vihreällä geelikynällä, jonka salama sai kiiltelemään siinä määrin, ettei tekstistä näy kuin hätäisesti paikka kuvassa.

Eivät nämäkään mitään taiteen riemuvoittoja ole, mutta minusta saajaperheen näköisiä ja vallan riemastuttavia kaikesta huolimatta. Tekijä on tyytyväinen, eikös se ole pääasia, heh heh.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Terveisiä kodinhoitohuoneen remontista

Vedän kaikki katkerat sanani takaisin koskien kodinhoitohuoneen remontin aloituksen ajankohtaa. Näyttää nimittäin siltä, että vaikka toinen remonttireiska (isäni) sairastui, kahdesta remonttikohteesta nimenomaan kodinhoitohuone edistyy. Ja mikä parasta...



... näyttää uhkaavasti siltä, että saan paitsi 60 cm lisää pöytätilaa (kuvassa vielä aukkona keittiöjakkaran kohdalla), myös vastaavan levyisen avohyllykön seinälle (sekin vasta tyhjyytenä kaapistojen välissä). Eikä siinä vielä kaikki, vaan kangaskaappitilani tuplaantuu (pystykaappi oikealla)! En voi valittaa, kun minua näin hellitään. Tämän vuoksi olen valmis kestämään melkein mitä tahansa - jopa omia lapsiani (lähes) tauotta ;-).
Edit 27.3.2008: Pöydänjalkaa ja hyllyjä vaille valmista - ja yläkaapissakin on ovi!

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Langanloppuja

Lankavaraston alasajo on edelleen käynnissä, tuloksena mm. seuraavat pukineet:



Ribbipipo mustasta Woolista, tällä kertaa päälaelta aloitettuna, jotta langan saattoi neuloa loppuun saakka. Tarkoituksena oli saada itselle päänlämmikettä, mutta lanka loppui hieman kesken omaa (melko mittavaa) kupolia ajatellen. Esikoinen halusikin omia pipon, joten Pipoapu ei saanut tästä lisälahjoitusta.



Kerttu-sukista yli jäänyt Bambu pyörähti pääsiäispyhinä vauvansukiksi, osaksi tulevan kesän vauvalahjaa. Kärjestä tuli nämäkin aloitettua, silmukoita oli levennysten jälkeen 34 ja puikoilla paksuutta 3 mm. Aika ison vauvan sukat, mutta sainpahan kulutettua kaiken langan ilman, että varsista olisi tullut vallattoman pitkät. Kuopus yritti mallailla sukkia omiin räpylöihinsä, mutta eivät ne sentään taaperomallia ole.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Pientä kivaa

Bloginpitäjän patologinen tarve käyttää käsityömateriaali loppuun asti on saamassa uusia ulottuvuuksia. Vieno-barbie on osoittautunut tässä mielessä edesauttavaksi tekijäksi.


Äidin lankavarastojen perukoilta löytyi pieni kerä ohutta kalalankaa. Siitä syntyi 1,25 mm virkkuukoukulla hattu, jonka somistenauha on erään imetyspaidan olalta poistetuista ripustuslenkeistä. Ruskea kassi syntyi samalla koukulla ruskeasta helmilangasta, joka on muistini mukaan 80-luvun alkupuolelta. Molempien malli on suoraan omasta päästä.


Tikrun mami vinkkasi kohtalokkaasti tästä sivustosta. En omista tarpeeksi ohuita puikkoja ja langaksikin valikoitui puuvillainen purkulanka, joten lopputulos 2,5 mm puikoilla oli sen mukainen: liian iso ja harottavasilmukkainen toppi, jossa sovelsin Stickatillbarbie-sivuston erään mekkomallin yläosaa. Neulottu nyöri (i-cord?) toimi erinomaisesti hiusten kiinnityksessä. Hame on pikatikki "Eijan pitsitukun" valmiista pitsinauhasta.


Lisää puuvillalankajämiä äidin varastoista: tällä kertaa peruspipo ja kaulaliina kolmen silmukan neulenyörinä.


Jämääkin hirveämpää: ehtaa Muovilankaa suoraan 80-luvulta. Hirvittävän nihkeää neulottavaksi ja aivan liian paksua tämän mittakaavan vaatteisiin, mutta silti piti yrittää, ja tietysti omasta päästä. Lopputulosta ei voi oikein kehua, mutta toivottavasti pikkutytöt eivät ole jokaisen vaatekappaleen kohdalla turhan ronkeleita.

Näitä on tiedossa lisää, kunhan pääsen kotiin kuvaamaan pääsiäisnäpertelyjen tuotoksia.

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Pääsiäisen viettoon lähdössä

Mitä tapahtuu, kun olemme lähdössä (minun ehdottamalleni [!!!]) anoppilamummolareissulle pääsiäiseksi, jottei perhekunta vajoaisi pyhiksi katatoniseen "mitähän tehtäis" -tilaan? Samalla kun minä raivaan keittiötä, hinkkaan epätoivon vimmalla syöttötuolia esille kuivuneiden ruuanjämien alta ja mietin kiivaasti, mitä kaikkea pitää mukaan pakata, mies kysyy, voisiko hän hiukan mittailla ja sirkkelöidä. Siis mitä? Nytkö se aikoo aloittaa kodinhoitohuoneen remontin, kun aikaa lähtöön on reilut pari tuntia? Tietäen kaikenkukkuraksi sen, että ensi viikon lomalleen hänelle on jo nyt järjestetty mielin määrin aikaa remontoida niin, että minä häivyn lasten kanssa alta pois.

Hetken aikaa leikittelin ajatuksella, että istahtaisin tylysti ompelukoneen ääreen ja suunnitellun lähtöajankohdan koittaessa toteaisin tyynesti, että jaa nytkö aletaan pakata. Muuten ihan hyvä suunnitelma, mutta se vain kolahtaisi omaan nilkkaan, sillä minähän se kannan seuraamukset autossa, jossa mies ajaa ja lapset viihtyvät - tai eivät. Parasta siis niellä harmi ja pakata (taas kerran) lasten tavarat omieni lisäksi ja toivoa, että todella istumme autossa kello kymmeneltä ilman, että minun tarvitsee kovin monesti asiasta huomauttaa. Potentiaalisesti kuopus a) nukahtaa kuitenkin autoon ja pilaa päiväunensa tai b) ottaa väsyneenä ja nälkäisenä totaalipultit.

Ja joku vielä väittää, että naisia saa aina odottaa.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Tylsä vaippabloggaus

Ei mitään uutta: tuttu malli, tuttu koko, tutut kankaat. Tällä kertaa sentään vaipoissa on kiinteänä imuna pari kerrosta joustofroteeta. Joskus kieltämättä tuntuu vähän hoopolta blogata tuhanteen kertaan nähtyä, mutta koska blogini tarkoitus on toimia nimenomaan henkilökohtaisena käsityöarkistona kaikesta valmistuneesta, tulkoon myös rutiiniompelut dokumentoitua. Kyseisiä kankaita oli juuri sopivasti näihin kahteen sisätäyttöön, fleeceä jäi vielä arviolta kolmeen NB/S-(lahja)vaippaan. Kunnon koukkua en ehtinyt hankkia, sekundaa tuli sen sijaan laitettua, saahan sen aikanaan vaihdettua, jos on tarve.



Tarpeeseen ne nämäkin tulevat. Pääsiäiseksi olisi tarkoitus mennä anoppilamummolaan, jossa on heikohkot pyykinkuivausolosuhteet. Kotona kyllä pärjäisimme kolmekin vuorokautta kuivausrummun turvin, mutta anoppilassa voi tehdä tiukkaa. Pitänee pyykätä hyvissä ajoin ja varata vaipoille oma saunavuoro muiden saunojien jälkeen. Nähtäväksi jää, joudummeko silti ajamaan epätoivoisesti kymmeniä kilometrejä lähimmälle 24h-liikenneasemalle paperivaippaostoksille. Toivottavasti ei.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Beta-sukat

Päätin sivistää itseäni opettelemalla sekä tiimalasikantapään että sukan aloittamisen kärjestä. Kärjestä aloittaminen viehätti ajatuksena, se kun mahdollistaa langan käyttämisen tarkasti loppuun. Kun kerran kokeilujen tielle lähdettiin, niin samantien saattoi kokeilla vähän kaikkea. Alkuun koukkasin Ullan ohjearkiston kautta, mutta alkuun päästyäni sävelsin sukat lennosta. Langaksi valikoitui villapolvisukista yli jäänyt kanervan värinen Seiskaveikka, josta halusin päästä eroon ja joka vaikutti langalta, jonka perään en jäisi itkemään, vaikka tuloksena olisi käyttökelvotonta roskaa.




Kärjet väänsin kahdeksikkoaloituksella ja kärkilevennyksiksi valikoitui puikkojen ensimmäinen tai viimeinen silmukkaväli. Isovarpaan puolella levennyksiä on joka toinen kerros, ulkosyrjässä joka kerros. Näin kärjestä tuli aika mukavasti omaan jalkaani istuva.



Päällä ulkosyrjissä on Kerttu-sukista tuttu pitsiraita, kantapää on ehtaa tiimalasia, varren takaosa noudattaa 2 n, 2 s palmikko -periaatetta ja etuosa on sileää. Pohjelihaksen alkutienoilla jaoin yhden palmikon kahtia, jotta sukan suu levenisi muhkeapohkeiselle sopivaksi. Lankaa oli käytössä jokseenkin 100 g, joten varsi jäi välimittaiseksi 3,5 mm puikoilla ja 44 silmukalla (sukan yläosa 48 s) tikutettuna.

Sukat ovat todellinen betaversio, jälkikäteen ajatellen moni asia olisi kannattanut tehdä piirun verran toisin, vaikka lopputulos ylittikin odotukset. Ehkä toteutan vastaavan mallin jollakin laadukkaammalla sukkalangalla. Alan nimittäin hiljalleen ymmärtää hieman paremmin Tosineulojan sielunmaisemaa: Seiskaveikka on hienostunut kuin katujyrä. Tämä kanervaversio kärsii lisäksi luokattomasti käytössä nyppääntyen ja nöyhtäten valkoista vyyhtiä sukanpohjiin. Vaan en minä veikkasukkiani hylkää, vaan kulutan kaikki tyytyväisenä niiden lämmitystehoon.

Vaippoja tarpeeseen

En ymmärrä, millä esikoinen on vaipatettu, kun kuopukselle joutuu ompelemaan jatkuvasti lisää vaippoja. No jaa, esikoinen piti pottailusta jo melko varhain, kuopuksella on liian kiire ihan muualle. Niinpä oli pakko tarttua taas toimeen ja vääntää sisävaippoja. Toivottavasti näitä ei tarvitse ihan heti tehdä lisää.


Malli se sama vanha Kestovaippainfon Mummut L pari senttiä kavennettuna, materiaaleina ribbijoustofrotee Ylivieskan Marit ja Muksut -liikkeestä (euron palasta jäi vielä pariin L-kokoiseen tai peräti neljään S-kokoiseen vaippaan) ja kirpputorilta löytynyt ohut fleecepeitto (euron peitosta jäi ainakin kolmeen isoon ja muutamaan pieneen vaippaan materiaalia). Applixin koukku loppui, pehmotarrana sitä bulkkina hankittua halpistarraa. Pitänee poiketa nappikaupan kautta, mikäli aikoo vaippoja vielä joskus ommella, sillä tarran koukkupuoli on kokemukseni mukaan vaipankiinnityksen oleellisin osa eikä siitä parane juuri tinkiä. Hyvä koukku tarttuu huonoonkin saaliiseen, huonolla ei saa kiinni mitään.

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Ompelimon uusin tulokas

Saanko esitellä, kotiompelimoni uusin kasvo: Vieno-barbie. Vieno on aito Mattel, vartalomalliltaan twist-and-turn ja evoluutioversioltaan liikkuva olkanivelistään sekä taipuva polvistaan. Vieno odotteli minua tänään paikallisen kirpputorin hyllyllä kahden ja puolen euron hintaan. Koska nykyinen sovitusbarbieni on mallia leasing ja pelkään omistajan kaipaavan sitä takaisin päivänä minä hyvänsä, päätin investoida ihkaomaan sovitusnukkeen.

Kotiin tullessa Vienolla oli tuhannen voltin tukka ja päällä pelkkiä riepuja. Ryysyt lensivät roskikseen ja Vieno pääsi kokeilevaan kotikampaamoon. Metallinen turkkikampa ja kiehuva vesi tekivät ihmeitä paljastaen silkinhienon blondikuontalon. Vaikkei ompelimoni ehkä tuotakaan barbiemaailman haute couturea, työntekijöillä (pl. omistaja) on säälliset työehdot. Koska olin juuri riistänyt nukkeparan vaatetuksen lukuunottamatta käsilaukkua ja pientä morsiushuntua (!), piti hänelle ommella mekko, jossa odotella kattavampaa garderobia.

Tässä hän on:



Mekkokangas on samaa villasekoitekangasta kuin aikaisemmin esittelemäni lasten liivimekko. Pitsit ovat "Eijan pitsitukun" lahjoitus; tätä kapeaa pitsinauhaa kuluisi varmasti jatkossakin, onneksi jäljelle jäi vielä pätkä. Koska en aio ryhtyä Tosiharrastajaksi, takana on jälleen pelkkä tarrakiinnitys - barbiet ovat kuitenkin vain leikkikaluja. Tosin Vienon innoittamana voisin ryhtyä sivutoimiseksi nukkekampaajaksi, sen verran tyydyttävää (ja helppoa!) oli kunnostaa vanhaa ja hamppuista pehkoa uuteen uskoon.

torstai 13. maaliskuuta 2008

Bambu-Kertut

Tässä ne ovat, elämäni ensimmäiset pitsineulesukat:



Mallina Kerttu, lankana Novita Bambu, puikoilla paksuutta 3 mm, sukan koko 37-39 ja langanmenekki 70 g. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen pitsiä on neulottu kärkeen saakka. Pohjassa kavennukset noudattavat sädekavennuksen periaatteita, pitsiä on kavennettu samoilla kerroksilla samat silmukkamäärät pyrkien siihen, että malli kapenisi mahdollisimman kauniisti. Eriparithan sukista tuli kavennusten osalta, kun en tehnyt muistiinpanoja, mutta onneksi virhe ei ole silmiinpistävä.

Kesti yli puoli sukkaa, ennen kuin pääsin Bambun kanssa jotakuinkin sinuiksi. Olin jo vaipua epätoivoon, kun lanka säikeili ja neule tuntui löperöltä. Vasta ensimmäinen sovituskerta reilusti kantapään jälkeen loi uskoa jonkinasteiseen onnistumiseen. Loppuviimeksi olin sen verran tyytyväinen, että hetken harkitsin sukkien pitämistä itse sen sijaan, että lahjoittaisin parin sisarelleni, kuten alunperin lankoja hankkiessani suunnittelin. No jaa, toivottavasti sukat mahtuvat kuitenkin siskolleni, jolla on 1-2 numeroa suurempi jalka kuin minulla, sillä minun käytössäni kauniit sukat menisivät aivan hukkaan. Olisi sääli kerryttää pohjat täyteen liiskaantuneita rusinoita, puoliksi kuivahtaneita puuronjämiä ja kaikkea sitä muuta, mitä kotivillasukkani joutuvat kestämään.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Yhteistyö on voimaa

Tulihan siitä viimein valmista, äitini kanssa puuhatusta yhteistyöneuleesta.



Malli on viime kevään Novita-lehdestä, koko L ja lankana valkoinen Wool, jota kului jokseenkin täsmälleen 600 g - viimeistelyn jälkeen jäljellä oli huimat kolme metriä. Äitini neuloi sillä seurauksella, että hän sanoi tämän olevan hänen viimeinen käsityönsä. Se sai minut hieman surumieliseksi, sillä äitini viimesyksyinen sairastelu konkretisoi hänen karttuvat vuotensa. Onneksi kyseessä oli sentään viimeinen iso käsityö, onhan hän tämän työperiodin jälkeen tikuttanut jo kolmet lasten villasukat.

Ohjeesta poiketen alempi etukappale on kukkarivin verran lyhyempi. Se tekeekin neuleesta kevyemmän ja virkattu reunus pääsee paremmin oikeuksiinsa. Alkuperäisestä mallista poiketen valitsin kiinnitystavaksi napit nauhojen sijaan:



Kamera korostaa keltaista, luonnossa napit ovat puhtaamman väriset. Joka tapauksessa pysyin tavoilleni uskollisena enkä hankkinut nappeja vartavasten tätä neuletta varten, vaan kaivelin varastoistani mielestäni parhaiten tarkoitukseen soveltuvat napit. Nämä eivät sentään ole purkunappeja, vaan osa "kilo-ostosta" paikallisesta nappikaupasta.

Itse olen varsin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka kietaisumalli ei varsinaisesti imartelekaan keskivartalopönäkkää vartaloa. Bloginpitäjä pyytää lisäksi anteeksi kuvassa näkyvää huonoa ryhtiä ja luokatonta aluspaitaa, mutta viime yön jäljiltä aamu alkoi paitsi bad hair -dayna, myös yleisesti väsyneissä merkeissä.

lauantai 8. maaliskuuta 2008

2 x Calorimetry-alike

Neulebloggaajan peruskurssiin kuuluu itsestäänselvyytenä tietenkin Calorimetry. Koska bloginpitäjä kuuluu lyhythiuksisten kastiin, malli ei ollut ensimmäisenä mielessä mietittäessä, mihin kuluttaa ne vihreänkirjavat Cottonellat, joita ei ollut riittävästi edes pipoon. Aikanaan synapseissa liikahti jokunen välittäjäaine ja tajusin, että sisarellani on riittävän pitkät hiukset, jotta Calorimetry-kokeilu olisi perusteltu. Lopulta syntyi kaksi ainakin etäisesti suosittua pantaa muistuttavaa tekelettä:



Siinä se virnuilee, Calorimetry-alike -pari samaisesta Cottonellasta, josta aikanaan virkkasin sisarelleni "ekopaidan". Toisessa aloitussilmukoita on 80 ja toisessa 88, molemmissa kerroslyhennykset noudattavat samaa [2+5+5+5+5+5] -kaavaa. Näillä eväin ja nelosen puikoilla leveyttä tuli niukanlaisesti, joten ohjeesta poiketen virkkasin toiseen päähän nappilenkin. Napit ovat taattua kierrätyskamaa. Jää nähtäväksi, suostuuko sisareni käyttämään kumpaakaan. Voi olla, että joudun lisäämään blogiini Lahjoitetaan -sivun siinä toivossa, että edes joku haluaisi muiden hylkäämät käsityökyhäelmäni itselleen...

perjantai 7. maaliskuuta 2008

Ruokalappuessuja ja näpertelyä

Alkuviikosta sain viimeisteltyä sunnuntaina kesken jääneet neljä ruokalappuessua (Suuri Käsityölehti 9/2003) sekä tehtyä neulatyynykukan esikoiselle:



Sinisten kankaat ovat esikoisen verhokapan ylijäämää sekä alunperin muovailualustaksi ostettua kerniä, pinkkien kankaat ovat lahjoitus- ja "sikasäkki" -osastoa. Kangasmerkkikin on kierrätetty vanhan t-paidan niskasta. Pinkit pääty(i)vät ystävien tyttärille, siniset sai kuopus.

Sinänsä helppo malli osoittautui aikaavieväksi hihansuu- ja pääntiealavarojen takia. Jos olisin yhtään paremmissa väleissä vinonauhan kanssa, olisin hoitanut huolittelut sillä. Koko on se ainokainen tarjolla ollut 80 cm, joka on vähän niukanlainen, mutta koska olen vain itseoppinut ompelija enkä hallitse kaavoittamisen saloja, päätin pysytellä tiukasti annetuissa kaavoissa. Sinänsä essu on osoittautunut käytössä oikein käytännölliseksi, sillä sitä ei lapsi itse saa kiskottua päältään kesken ruokailun. Vain valjaat puuttuvat... Paras ruokailusuoja "minä syön itse" -taaperolle onkin aikuisten esiliina, jolla saa suojattua paitsi vaatteet myös tuolin, ja solmiamisnauhoilla saa lapsen köytettyä kiinni penkkiin. Tätä vinkkiä suunnittelin tarjoavani Niksi-Pirkkaan, tosin sosiaaliviranomaiset voisivat olla eri mieltä niksin erinomaisuudesta (ainakin ne, joilla ei ole koskaan ollut syöttötuolista pöydille kiipeileviä lapsia).

Pikatikkinä surautin esikoisen puukynille penaalin kaapin kätköistä löytyneestä huonekalukankaasta. Vetoketjujakin on kertynyt vuosien varrella erinäisistä purkutekstiileistä sen verran, että niistä riittää turhempiinkin näpertelyihin. Sainpahan viimein heittää roskiin arviolta 20 vuotta vanhan penaalihirvityksen, joka oli paitsi osittain rikki, myös järkyttävän rumaa kumimaista materiaalia.



Kaikkea sitä tuleekin tehtyä.



keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Kädet alas, tämä on haaste!

Veripalvelulla on kerrassaan mainioita iskulauseita. On aika kääriä hihat. Jos haluat auttaa, laske kätesi. Nyt saa luovuttaa. Tänään katselin myytävänä olevaa paitaa, jonka rintateksti vaatii GIVERIGHTNOW.

Kävin tänään elämäni 16. kerran luovuttamassa verta. Edellisestä kerrasta ehti vierähtää yli kaksi vuotta. Viidestoista kerta oli pari kuukautta ennen positiivista raskaustestiä. Raskaus, synnytys ja imetys pitivät karenssissa yhteensä noin vuoden ja kymmenen kuukautta. Sen jälkeen alkoikin kuukausien jatkuva pikkuflunssa; vasta tänään pääsin ojentamaan auttavan käteni. Hilkulla oli, etten kelvannut luovuttamaan vieläkään poikkeuksellisen alhaisen hemoglobiiniarvon (128 g/l) vuoksi. Ilmankos olenkin ollut väsynyt, kun normaalisti hemoglobiiniarvoni keikkuu reilusti yli 140:n. Urani alkoi kesän 1997 ruusuviikolla ja uraputkeni tähtäimessä on 50 luovutuksen rajapyykki.

Verenluovutuksesta tulee kevyt ja puhdistunut olo, henkisesti ja fyysisesti. Ymmärrän entisaikojen suoneniskennän ja kuppauksen tuoman terveemmän olon. Nykyaikaisessa verenluovutuksessa laskettu veri vain ei ole pahaa, vaan se tekee hyvää monelle tuntemattomalle. Haastan siis kaikki luovutuskelpoiset blogini lukijat käärimään hihansa ja pistämään hetkeksi pitkäkseen Veripalvelun lepotuoliin.

Luovutuskeikkani oli muutoinkin onnistunut. Pikkupakkasen ja puoliaurinkoisen ilman kruunasi ensimmäinen Odessa-livebongaus. Olisin ilmaissut ilahtumiseni piponkantajalle henkilökohtaisesti, ellei tämä olisi puhunut intensiivisesti puhelimeensa.

Kotimatkalla sorruin sinänsä tarpeettomaan kangasostokseen:



SPR:n Kontista löytyi tämä flanellinen vauvalakana kokoa 90 x 110 cm. Kuosi iski kuin tuhat volttia, joten päätin kärsiä pyydetyn euron verran. Ehkäpä tästä jokunen vaippa ja side sekä liivinsuoja joskus syntyy. Tai ehkä ripustankin kankaan verhoksi kodinhoitonuoneeseen...

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Arkistonhoitaja iskee nuppineuloihin

Viikonloppuna iski myös käsityöuupumus. Ompelukset jäivät sunnuntai-iltana melkein-valmiina lojumaan ompelupöydälle eikä niihin tehnyt mieli koskea pitkällä tikullakaan sen jälkeen, kun olin viettänyt vähemmän rattoisan kolmevarttisen kuopusta nukuttamassa.

Hidas ja tuskallinen kietaisuneuleen viimeistelykin tyssäsi suoranaiseen ryssimiseen ja sitä seuranneeseen purkuoperaatioon. Käsitöissä, kuten niin monessa muussakin pätee universaali peruslaki: jos sinulla ei ole aikaa tehdä sitä kunnolla, sinulla on aikaa tehdä se uudelleen. Lisäksi matematiikan perustaidoista voisi olla hyötyä esimerkiksi silloin, kun 21 kukkapalasta pitäisi jakaa järkevästi etu- ja takakappaleiden kesken. Työohjeen lukeminen ja noudattaminen voisivat nekin olla hyödyllisiä toimenpiteitä. Viimeksimainittu koskee myös omaa äitiäni, joka hoiti kietaisuneuleen neuleosat. Sovimme kyllä aluksi, että neuleesta tehdään 10 cm ohjetta pidempi, mutta jossain vaiheessa äitini unohti, että pidennys koskee kaikkia kappaleita. Nyt alempi etukappale on 10 cm liian lyhyt ja joudun viimeistellessä sooloilemaan, mikä lupaa neuleen valmistumisen kannalta kovinkaan hyvää.

Neuleen viimeistelyssä törmäsin vanhaan nuppineulaongelmaan. Sain kyllä taannoin lajiteltua neulat lyhyisiin teräviin, keskipitkiin teräviin ja pitkiin tylsiin; näistä jälkimmäiset joku jätti minulle vahingossa (?) muutama vuosi sitten, kun ompelimme kimpassa lahjoitusvaatteita sairaalaan lasten akuuttiosastolle ja keskolaan. Siitä asti olen kiroillut kyseisiä neuloja, jotka ovat suorastaan käyttökelvottomia kankaiden kanssa tunaroidessa. Lopulta hoksasin, että ne ovat oivallisia neuleiden viimeistelyssä. Sen sijaan neulojen käyttömukavuus oli kyseenalainen epäammattimaisen säilytystapansa vuoksi.




Ennen kaikki nuppineulani olivat muovilokerikon laatikossa (ainakin ne, joita ei ollut kylvetty esimerkiksi lattioille), kuvassa vasemmalla. Sitten tilasin messuilta käsityölehden ja sain kylkiäisenä oranssin, käteen pujotettavan neulatyynyn. Se onkin osoittautunut varsin käytännölliseksi ompeluhommissa, sillä siinä on kovike pohjassa estämässä säännöllisiä verinäytteenottoja käsivarresta. Siihen siis iskin lyhyet ja terävät neulani. Neulenuppineuloille ompelin viimein tänä aamuna joka ompelubloggaajan pakollisen tilkkutyön eli nuppineulatyynykukan. Aluksi epäilin, tuleeko tavallista neulatyynyä käytettyä, mutta onneksi tähän versioon saa helposti nappikuminauhalla ripustus- ja käteenpujottamislenkin.

Esikoinen muuten tykästyi kukkaseen siinä määrin, että toivoo omaa - ei tosin neulatyynyksi, vaan kauneudenhoitoon. Tässä meillä on kasvamassa uusi, ulkonäöstään tiedostavampi miessukupolvi. Saamansa siis pitää ja kuoseissakin pitäisi olla, mistä valita.